keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Loka- ja marraskuussa tapahtunutta

Viime aikoina minua on vaivannut kiinnottomuus blogin ylläpitoon. Olen kyllä lukenut, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Luettavaa kyllä olisi, mutta en oikein tiedä mistä kiikastaa. Jokohan kustantamoilla on paljon uutuuskatalogeja... Listaaminen voisi piristää.

Hotelli Panaman jälkeen luettuja:
  • Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani (synkkä ja raskas lukuromaani)
  • Haruki Murakami: Norwegian wood (Ihana lukuromaani mielenkiintoisen maailman keskellä. Nousee tämän vuoteni parhaimmistoon ja innostuin muutenkin keltaisesta kirjastosta) 
  • Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia ( mielenkiintoinen aiheeltaan, mutta minut häiritsi pitkät lauseet ja lauserakenteet
  • Ernest Cline: Ready player one (erilainen pelaamiseen liittyvä scifikirja, juoni vain hieman liian ennalta-arvattava. Jos olisin hieman vanhempi olisin saattanut saada kirjasta enemmän irti)
Tällä hetkellä menossa: Antonio Muñoz Molina: Kuun tuuli. Olisi mukavaa ehtiä / jaksaa kirjoittaa tästä kunnollinen arvio. Muita tulevia: Franzen, Irving, Auster, MacDonald, Waters, Høeg...

Kirjamessuilta ostin G.R.R. Martinin tähän astiset suomennokset. Kumpa siihenkin maailmaan ehtisi taas uppoutua.

 

tiistai 9. lokakuuta 2012

Jamie Ford: Hotelli Panama

"Seattle 1942. Kiinalais- ja japanilaiskorttelin erottaa legendaarinen tapaamispaikka, Hotelli Panama. Sen kulmilla tapaavat salaa myös teini-ikäiset Henry ja Keiko – kunnes nupullaan oleva, kielletty rakkaus katkeaa traagisella tavalla Keikon perheineen joutuessa keskitysleirille. Neljänkymmenen vuoden kuluttua kohtalo johdattaa heidän polkunsa jälleen yhteen. Tätä liikuttavan kaunista, historiallisesti tarkkaa tarinaa kertoo vanha, leskeksi jäänyt Henry." Kuvaus lainattu täältä.
 Tylsää lainata kustantajan tekstiä, mutta juuri nyt ei ole aikaa enempään ja tämä hyvä lukuromaani meinasi jo muutenkin unohtua täältä. Pyrin parempaan seuraavan kirjan kohdalla.

tiistai 2. lokakuuta 2012

H. E. Bates: Oi ihana toukokuu

Oi ihana toukokuu ei varmasti paljon esittelyä kaipaa. Monet ovat sen lukeneet tai nähneet TV-sarjana. En ole katsonut sarjaa kokonaan, vaikka katsonkin paljon eri sarjojen DVD-bokseja. Minulla ei ollut ennen lukemista paljon ennakko-odotuksia kirjasta.

Tämä olisi voinut olla parempi lukunautinto keväällä tai kesällä. Tunnelma kirjassa on ihanan kesäinen ja lämpöinen, mutta huonon kesän jälkeen se saa vain kovemmin odottamaan ensi kesää. Olen niin vahvasti kesäihminen ja inhoan pimeyttä, kylmyyttä ja kaamosta.

Jossain tämä oli luokiteltu huumoriksi, mutta ei tämä minkään naurua hersyyttävä minulle ollut. Mamman helähtävät naurunpurskahdukset alkoivat jossain vaiheessa ärsyttämään. En myöskään pitänyt Papan suhtautumisesta tosiin naisiin. Saatan olla tylsä tosikko tai vanhanaikainen, mutta minä en ainakaan katsoisi hyvällä, jos oma aviopuolisoni puristelisi tai suutelisi muita naisia. Papa ja Mamma eivät tosin ole naimisissa, mutta silti.

Alussa Charley menee kuin pässi narussa Larkinien pyörityksessä, mutta oppii pian talon tavoille. Taloushallinnon ihmisenä minua harmittaa Papan suhtautuminen verotukseen. Ei veroilmoitus niin monimutkainen ole. Ja millä kaikki yhteinen rahoitettaisiin, jos kukaan ei maksaisi veroja? Papalla tuntuu olevan tosi hyvä viinapää. Itse sammuisin alta aika yksikön hänen coktailleistaan. Muut perheenjäsenet jäivät minulle hieman etäisiksi.

Oi ihana toukokuu ei jättänyt kylmäksi ja oli kevyttä luettavaa, mutta ei nostattanut suuria tunteita lukemisen jälkeen.

torstai 27. syyskuuta 2012

John Irving ja Paul Auster

En ole lukenut kummaltakaan herralta ikinä mitään. Sitten kun saan tämän hetkisen lukupinon kahlattua on aika täyttää se sivistyksen aukko. Molemmilta löytyy paljon tuotantoa kirjastosta, niin jos tykkään on ainakin mistä lukea seuraavaksi. :)

Mutta mistä aloittaa? Haluaisin teiltä rakkaat kirjojen ystävät kommentteja ja mielipiteitä! Kiitos niistä etukäteen. <3

John Irving









Paul Auster 






Jodi Picoult: Koruton totuus

"Pennsylvanian amish-yhteisön idyllinen rauha järkkyy, kun erään maatalon navetasta löytyy vastasyntyneen vauvan ruumis. Tapaus järkyttää koko Lancasterin piirikuntaa, mutta poliisitutkinnassa paljastuu jotain vieläkin tyrmistyttävämpää: aihetodisteiden valossa näyttää siltä, että vauva on surmattu ja että sen on tehnyt lapsen oma äiti, kahdeksantoistavuotias naimaton amishtyttö. Tapaus osoittautuu kovaksi pähkinäksi myös suurkaupungin juristille, joka astuu myrskyn silmään puolustamaan nuorta Katie Fisheriä.

Kun asianajaja Ellie Hathaway tulee amishien pariin, kulttuurien yhteentörmäys on väistämätön. Ensi kertaa nousujohteisen uransa aikana Ellie joutuu tekemisiin täysin omastaan poikkeavan oikeusjärjestelmän kanssa. Hänen pitää tunkeutua syvälle "maan hiljaisten" maailmaan, ennen kuin hän pystyy lähestymään Katieta tämän omilla ehdoilla. Mutkikasta vyyhteä selvittäessään Ellie joutuu kasvokkain myös omien pelkojensa ja toiveidensa kanssa, kun hänen elämäänsä ilmestyy mies menneisyydestä."
Kuvaus lainattu täältä.

Minua harmittaa suunnattomasti, että Jodi Picoultilta on suomennettu vain kolme romaania. Miksi ihmeessä? Hänhän on julkaissut vaikka mitä mielenkiintoisen kuuloista. Eivätkö ihmiset lue tarpeeksi hänen kirjojaan? Yritin itse asiassa tutkia asiaa Kariston sivuilta, mutta en saanut aikaiseksi yhteydenottoa.

Koruton totuus on aiheeltaan mielenkiintoinen ja siinä oli otteessaan pitävä juoni. Kulttuurien väliset erot tulevat tässä hienosti esiin. Ennen tätä en ollut lukenut mitään amishien kulttuuriin liittyvää. Kirjassa oli muutamia kirjoitusvirheitä, mutta en enää muista mistä sanoista oli kyse.

Suosittelen Jodi Picoultia, jos et ole häneltä mitään lukenut. Haluan kiittää erityisesti Susaa, koska hänen bloginsa kautta taisin pongata Picoultin kirjat. Kiitos myös muille bloggaajille kymmenistä ellei sadoista lukuvinkeistä, jotka olen blogienne kautta löytänyt!

Täytyy jonkun aikaa säästellä Yhdeksäntoista minuuttia-kirjaa. Haluan varata sille hyvän hetken.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Renée Michel on 54-vuotias leskirouva, joka pyrkii olemaan kuin ei olisikaan. Hän lyhyt, pyylevä, harmaa ja vetäytyvä. Todellisuudessa hän on älykkäämpi kuin päälle päin näyttää. Hän toimii pariisilaisen suuren talon ovenvartijana seuranaan kissansa Leo. Talon siivooja Manuela on hänen ainut ystävänsä hienostoväen keskellä. Ylemmässä kerroksessa asuu Paloma Josse, vetäytyvä ja pohdiskeleva poika. Hän tekee 13-vuotissyntymäpäivänään ratkaisevan päätöksen. Taloon muuttaa japanilainen herra Kakuro Ozu. Kakuro näkee Renéen kuoren alle ja lesket ystävystyvät. He ovat kiinnostuneita samoista asioista kuten Leo Tolstoin Anna Kareninasta. 

Kirjassa keskeistä on mielestäni ystävystyminen ja elämän nopeat käänteet. Tartuin tähän blogimaailman kehujen perusteella, mutta ainakaan minulta tämä ei saa suurta suitsutusta. En jaksanut oikein innostua filosofisista pohdinnoista, joita kirjassa oli riittämiin. Olen ehkä tyhmä, mutta kun en tajunnut tämän kirjan vetovoimaa. Kieli on kaunista ja jaksoin tämän kyllä loppuun lukea, mutta en löytänyt tästä sellaista, mikä motivoisi lukemaan uudestaan. Onneksi tämäkin kirjastosta lainattu. Ei tällaista siis minulle. Kannesta täytyy kuitenkin antaa kehuja. Minulle tulee siitä mieleen Michael Powellin työt.

maanantai 17. syyskuuta 2012

George R. R. Martin: Valtaistuinpeli

Jos olette ihmetelleet blogini hiljaisuutta se johtuu tästä tiiliskivestä. En lukenut rinnalla mitään muuta niin ei ole ollut kirjoitettavaa. Vaikka muu lukeminen on ollut jäissä tähän käytetty aika ei harmita. Fantasian ystävänä tämä oli minulle osuvaa luettavaa. Muut osat ajattelin lukea niin, että luen rinnalla muutakin.

Juonta en ryhdy tässä tavoistani poiketen tarkemmin selittämään. Tästä on kirjoitettu niin paljon, että jokainen tästä kiinnostunut on varmasti jossain määrin tarinasta perillä. Hyvä teksti löytyy esimerkiksi täältä. Siellä on linkit monien muiden bloggaajien hienoihin teksteihin. En ole niitä kaikkia lukenut, mutta jotenkin tuntuu ettei minulla ole paljon lisättävää.

Luin Valtaistuinpelin kuvitetun painoksen ja mielestäni Petri Hiltusen kuvitus on todella hieno ja tunnelmaa luova. Tarinassa on useampi suku ja paljon henkilöitä. Tämän vyyhdin selkeyttämiseksi kirja sisältää kattavat liitteet, mutta niihin en juuri tutustunut. Kappaleet on nimetty eri sukujen keskeisten henkilöiden mukaan ja se helpottaa tarinan seuraamista ja toimii hyvin. Jotkut kohdat olivat mielenkiintoisempia kuin toiset, mutta kun seuraavan kappaleen keskiössä on suosikkisi mielenkiinto pysyy yllä. Minulla ei ollut missään vaiheessa tunnetta, että lopettaisin lukemisen kesken, vaikka toisaalta ymmärrän miksi tällaiset eeppiset tarinat eivät kaikkiin uppoa. Laajuus tekee tästä aikaa vaativan. Tämä ei ole huonon ympäristön luettavaa. Esimerkiksi appivanhempieni luona en oikein päässyt eteenpäin, kun koko ajan tuli pieniä keskeytyksiä. Kirja painaa todella paljon eikä sitä ole helppo lukea esimerkiksi automatkalla.

Nyt odotan toista osaa innolla kirjastosta. Mutta välissä taas tulossa jotain ihan muuta.  

maanantai 20. elokuuta 2012

Janice Y.K.Lee: Pianotunnit

Pianotunnit päätyi lukulistalleni muiden blogien kautta, kuten moni muukin lukulistani kirja. Minua innosti kirjan tapahtumapaikka Hongkong ja toinen maailmansota. Tämä on muuten jo kolmas tänä vuonna lukemani kirja, johon piano liittyy tavalla tai toisella.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla 1940- ja 1950- lukujen Hongkongissa. 1950-luvun päähenkilö on Claire Pendleton, joka on tullut Hongkongiin tuoreen aviomiehensä Martinin työn takia. Martin on luotettava, mutta tylsä. Claire on aikaisemmin kotonaan Englannissa soittanut pianoa ja päätyy opettamaan kiinalaisen hienostoperheen, Chenien tytärtä.

1940-luvun päähenkilö on Will Truesdale, englantilaismies, joka tutustuu valovoimaiseen seurapiirikuningattareen Trudy Liangiin. Willille avautuu Trudyn kanssa uusi maailma seurapiirien keskellä. He rakastuvat, mutta sota tulee heidän väliinsä, kun japanilaiset miehittävät Hongkongin 1941. Trudy ei halua lähteä Hongkongista sotaa turvaan ja Will joutuu pakkotyöleirille. Trudy yrittää selvitä sillä aikaa serkkujensa Dominickin ja Victor Chenin kanssa. Sota vaikuttaa heidän suhteeseensa ja kaikki tekevät valintojaan.

Will ja Clare tutustuvat, kun Will on sodan jälkeen Chenien autonkuljettajana. Will on vaitonainen salaperäisestä menneisyydestään ja vähitellen Clarelle paljastuu asioita, jotka kietovat heidän tarinsa yhteen. Claren itsenäistyminen ja sopeutuminen Hongkongiin ovat myös tarinassa seurattavia asioita.

Lukemisen jälkeen tuli vähän tyhjä olo. Olin ensin hieman pettynyt, koska kuvittelin tarinan perinteisemmäksi rakkaustarinaksi. Noin vuorokausi lukemisen jälkeen maku kirjasta on kuitenkin parempi. Kirja on hyvä lukuromaani, mutta en oikein osaa edes sanoiksi pukea, minkä takia tämä ei minulle ollut ihan täydellinen kirja. Suosittelen kuitenkin, jos et ole lukenut.  

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Suzanne Collins: Matkijanärhi - Nälkäpeli 3

Muutama päivä sitten sain Nälkäpeli-trilogian päätökseen. Täytyy myöntää, että pieni haikeus iski, koska pidin sarjasta todella paljon ja odotin uutta osaa aina innolla kirjastosta. Ensimmäinen osa oli paras, koska se sai innostumaan tarinasta. Nämä pitkittivät aina jonkun muun aloitusta, koska halusin tietää mitä tapahtuu ja saada kirjan seuraavalle odottajalle. Nyt en jonotustilannetta tarkistanut, mutta silloin, kun tämä tuli minulle jonossa oli 24 varausta. Blogin aikana olen oppinut, että nuortenkin puolelta löytää todella kiinnostavaa luettavaa, vaikka ei kuuluisikaan kohderyhmään. Mikäköhän on seuraava sarja, josta tykkään näin paljon?

Katniss on pelastettu Nälkäpelistä vyöhykkeelle 13 kapinallisten toimesta, mutta selviytyneiden joukko on todella pieni. Peeta on Capitolin vankina eikä voinnista ole takeita. Katniss vierailee vanhalla kotivyöhykkeellään, joka on tuhottu voittajien kylää lukuun ottamatta, ja monet ovat saaneet surmasa. Vaikka Katniss perheineen saa asuinpaikan ja turvan vyökkeellä 13 sopeutuminen sinne ei ole helppoa. Ihmiset asuvat maan alla, päivät ovat etukäteen ohjelmoituja ja säännöt tiukkoja. Kapinalliset haluavat, että Katniss ryhtyy heidän keulakuvakseen, Matkijanärheksi. Matkijanärhen on tarkoitus innostaa  propagandavideoissa- ja mainoksissa vyöhykkeiden asukkaita taistelemaan vapauden puolesta.

Sodan syttyminen on vain ajan kysymys, ja Katniss suostuu tehtäväänsä vaikean pohdinnan jälkeen. Suostumuksen edellytyksenä on kuitenkin hänen ehtojensa noudattaminen. Katniss haluaa itse tappaa Presidentti Snown ja mukaan todelliseen taisteluun. Se on kuitenkin vaikeaa, koska hänet halutaan pitää sivussa turvallisuuteen vedoten. Samalla hän pohtii suhdettaan Peetaan ja Galeen. Hän pitää molemmista eikä voi koskaan unohtaa heitä kumpaakaan. Valintaa ehtii pohtia sitten, jos he kaikki selviävät sodasta.

Sodassa tapetaan paljon ihmisiä. Välillä on vaikea tietää kenellä on puhtaimmat jauhot pussissaan. Päähenkilöt saavat kestää raakuutta ja henkistä tuskaa. Sotaa enemmän olisin halunnut tietää sodan jälkeisistä tapahtumista.  

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Tutustuin Ian McEwanin tuotantoon lukemalla Sementtipuutarhan. Siinä keskiössä ovat kertojana toimiva 14-vuotias Jack ja hänen sisaruksensa Julie, Sue ja Tom. He jäävät keskenään, kun vanhemmat kuolevat lyhyen ajan sisällä, ensin isä sitten äiti. Vähän ennen kuolemaansa isä tilaa runsaasti sementtiä haaveilemaansa sementtipuutarhaa varten. Äidin kuoleman lapset haluavat salata, koska pelkäävät toisistaan eroon joutumista ja kotitalonsa menettämistä. Hautaamisenkin he hoitavat omalla tavallaan. Sisarukset alkavat elää isossa talossa omien sääntöjen, tahtonsa ja taitojensa mukaan.

Sisaruksista vanhin, 16-vuotias Julie vastaa eniten arkisista asioista, kuten rahasta ja ruuasta. Nuorin, vain 6-vuotias Tom taantuu traagisista tapahtumista ja haluaa välillä olla pikkuvauva, jota Julie hoitaa. Tom haluaa myös pukeutua tyttöjen vaatteisiin. Suessa ei ole mitään kovin erityistä. Hän muistelee eniten äitiään, itkee ja kirjoittaa tuntojaan päiväkirjaan. Jack kuvataan epäsosiaaliseksi, likaiseksi ja haisevaksi teiniksi, jota kiinnostaa enemmän masturbointi ja nukkuminen kuin koulunkäynti tai työpaikan hankkiminen. Hän on turhan kiinnostunut sisarestaan Juliesta ja on poikkeuksellisen mustasukkainen tämän uudesta ja kunnollisesta poikaystävästä, Derekistä. Hän pitää Julien katselusta bikineissä ja lapsina he leikkivät sisaruksille kyseenalaista leikkiä. Se kuvaa heidän sisarussuhteensa sairasta luonnetta.

Sisarukset saavat elää omaa arkeaan suhteellisen pitkään, koska heillä ei koskaan käy ketään eikä kuolleita vanhempiakaan kukaan tunnu kaipaavan. Derek joutuu todistamaan jotain inhottavaa ja hänen on pakko puuttua sisarusten elämänmenoon. Mielestäni hyvä niin.

Sementtipuutarha oli pikkuinen kirja, mutta tarinaa ei voi pitää pikkuisena tai yhdentekevänä. Joidenkin kirjojen kohdalla olen kaivannut tiivistämistä. Tähän en kaivannut mitään lisää. Lukiessa pystyi kyllä ennakoimaan juonta ja ratkaisua. McEwan kirjoittaa mielekkäästi, mutta maailmassa on niin paljon kirjoja ja kirjailijoita eikä säväytys ollut riittävä, että lukisin hänen kirjojaan lisää. Ainakin toistaiseksi näin.

maanantai 6. elokuuta 2012

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

Haudankaivajan tytär on Rebecca Schwartin kasvutarina aina 1930-luvulta 1990-luvun loppupuolelle. Rebecca syntyy laivassa, joka kuljettaa ihmisiä natseja pakoon Amerikkaan. Perheen isä, Jacob Schwart saa töitä haudankaivajana ja perhe asettuu hautausmaan kylmään mökkimurjuun asumaan. Lapsuus on rankka, koska isä on katkeroitunut ja väkivaltainen ja veljetkin karkaavat tilaisuuden tullen. Isän tehtyä traagisen ratkaisunsa Rebeccasta tulee orpo, ja hän alkaa rakentaa omaa identiteettiään. Hän haluaa olla jotain muuta kuin hulluksi leimatun haudankaivajan tytär.

17-vuotiaana Rebecca siivoaa pimeästi hotellihuoneita ja rakastuu panimoalalla työskentelevään Niles Tignoriin. Monet varoittelevat Rebeccaa miehestä, joka on huomattavasti vanhempi ja kokenut naistenmies. Rebeccasta tulee nuori vaimo ja äiti. Niley-poika on äidilleen tärkein maailmassa ja he ovatkin paljon kaksistaan, kun Niles on milloin missäkin. Avioliitto on kuitenkin onneton ja hyvin väkivaltainen. Rebeccalle jää pysyvä vaurio kuuloon ja mustasukkaisuuttaan Niles heittää poikansa seinään. Silloin Rebecca saa tarpeekseen, ottaa miehensä auton ja pakenee poikansa kanssa.

Rebecca ja Niley viettävät levotonta elämää ja ovat koko ajan liikkeessä peläten kiinni jäämistä. He hankkivat uuden elämän ja uudet henkilöllisyydet. Rebeccasta tulee Hazel Jones, ja Nileystä Zacharias Jones. Vaikka pelko on koko ajan läsnä, Zacharias saa lohtua musiikista ja hänestä tuleekin taitava pianisti. Hazel löytää uuden rakkauden ja pikku hiljaa elämä tasoittuu. Aika onneksi vie uhkaa kauemmas.

Olen tätä ennen lukenut Oatesin Blondin. Pidin tästä kyllä enemmän, vaikka olin kuvitellut etukäteen jotain hieman erilaista. Ajattelin, että kirja liittyisi enemmän toiseen maailmansotaan. Mielestäni tätäkin olisi voinut hieman tiivistää, mutta toisaalta vahva kerronta on kirjailijalle hyvä ansio. Olympialaiset vaikuttivat siihen, että tämän lukeminen kesti kauemmin kuin kuvittelin. Haudankaivajan tytär ei ole vuoden paras kirja, mutta vahvistaa sen, että jossain vaiheessa luen ainakin Oatesin uusimman kirjan.      

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Alex Capus: Léon ja Louise

Yleensä en lue kirjoja uutuuksina. Laskeskelin, että minulla on tällä hetkellä reippaat 30 vanhempaa kiinnostavaa kirjaa lukematta. Muutamista uutuuksista olen toki tehnyt varauksen. Tämäkin kirja lähti mukaani vahingossa, kun kävin naapurikunnan kirjastossa. Siellä oli paljon kiinnostavaa valmiiksi hyllyssä ja tälläkin uutuudella olisi ollut kuukauden laina-aika. Tämä kirja ei ollut listattuna mielenkiintoiset uutuudet postauksessani, mutta olin blogien kautta tästä kuullut. Kirjan kansi on kaunis, aihe kiinnostava ja kirja vaikutti nopealukuiselta. Samalla loistava mahdollisuus lukea jotain ranskalaista. Lisäksi tarina pohjautuu kirjoittajan isoisän tarinaan.


Kirja alkaa tarinan lopusta. Perhe ja läheiset ovat kokoontuneet Léon La Gallin hautajaisiin Notre Damen katedraaliin. Pappia odotellessa kirkkoon ilmestyy pieni naishahmo, Louise Janvier. Hän on Léonin todellinen rakkaus. Nainen, johon liittyy paljon muistoja ja haaveita menneisyydestä.

Léon ja Louise tapasivat toisensa ennen 1. maailmansotaa sattumalta. Léon on pestattu sähköttäjäksi ja itsenäinen elämä on vasta edessä. Hän kohtaa kitisevällä polkupyörällä ajavan hurmaavan tytön ja eipä aikaakaan, kun he viettävät vapaapäivän yhdessä meren rannalla. Sota puuttuu peliin ja he eivät tapaa toisiaan vuosiin. Heidän taas tavatessaan Léon on perheen isä, mutta edes Léonin avioliitto ei tule heidän rakkautensa väliin. Vaikka he yrittävät elää omaa elämäänsä tahoillaan, mielessään ja sydämessään heillä on todella vain toisensa. 2. maailmansodan aikana yhteys säilyy ja rakkaus elää pitkissä kirjeissä. Léon haluaa kantaa vastuun perheestään, vaikka ei voi unohtaa Louisea. Vaimo, Yvonne tietää, ettei koskaan saa miestään kokonaan itselleen. Sodasta selvitäkseen perhe kuitenkin ponnistelee yhdessä. Juonen iso kysymys on, tuleeko Léonin ja Louisen yhteinen aika, saavatko he toisensa?

Tämä on hieman erilainen rakkaustarina. Hahmot ovat aidon oloisia ja persoonallisia. Louise on puheissaan hieman ronski ja suruviestejä pyörällään välittävä kuoleman enkeli, kun Léon taas on vetäytyvämpi laborantti. Suhde Yvonneen on mielenkiintoinen, minusta jopa surullinen siis vaimon kannalta. Ainakaan minä en haluaisi olla hänen housuissaan. Olisi kurjaa jäädä aviopuolison mielessä toiseksi. Kertojana on Léonin lapsenlapsi, mikä on mukava kertojanäkökulma. Lopusta tulee hyvä olo ja se sopii tarinaan. Hyvä ja lukemisen arvoinen kirja, mutta minulle ei mikään maailman ihanin rakkaustarina. 

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen

Näin heinäkuussa lukutahti on ollut vähän hitaampi.  Bolšoin perhonen on monitahoinen, hyvin kirjoitettu ja kiinnostava lukuromaani, josta pidin paljon.

Nina Revskaja on jo vanha entinen Moskovan Bolsoi-teatterin suurin tähti, Bolsoin perhonen. Hän elää vanhuuttaan Bostonissa ja tarkkailee maailmaa pyörätuolista käsin, omien taakkojensa uuvuttamana. Menneisyys Neuvosto-Venäjällä, äidin avustuksella luotu balettiura ja entiset ystävät elävät Ninan muistoissa. Hän haluaa vapautua menneisyydestään ja uskoo arvokkaan meripihkakorusetin huutokauppaamisen auttavan unohtamaan. Eihän Ninalla ole sille käyttöä.

Drew Brooks tulee Ninan luo laatimaan listaa koruista huutokauppaa varten. Ninan nihkeästä innostuksesta huolimatta Drew jatkaa sinnikkäästi korujen historian tutkimista. Drewn isoisä oli venäläinen ja tämä lisää Drewn kiinnostusta Ninaa kohtaan. Kun tieto korujen myynnistä leviää julkisuuteen kuvioon ilmestyy nimetön lahjoittaja, joka uskoo meripihkakaulakorun kuuluvan samaan sarjaan Ninan korujen kanssa. Ninan kuullessa kaulakorusta menneisyyden muistot ja ihmiset tulevat lähelle äiti, Viktor, Madame, Vera, Polina ja Gershi.

Kaulakorun lahjoittaja on keski-ikäinen venäjän kielen professori Grigori Solodin. Hänen taakkanaan on leskeys ja kaulakorun historia. Drew ja Grigori huomaavat voivansa auttaa toisiaan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Drew pyytää Grigorilta  apua venäläisen isoisänsä päiväkirjan kääntämisessä, jotta saisi vastauksia sukujuurtensa avoimiin kysymyksiin. Aikanaan ihmisiä niin sitonut kuin erottanutkin meripihkainen korusetti sitoo nyt ihmiskohtaloita jälleen yhteen.    

torstai 12. heinäkuuta 2012

David Nicholls: Sinä päivänä

David Nichollsilta on suomennettu nyt toinenkin kirja. Minä luin vasta nyt Sinä päivänä, joka on ollut hyvin luettu muissa blogeissa. Täytyy tunnustaa, että en ensin tajunnut kirjan kannen kasvoja. Kansi on todella sopiva ja sen lauseet tiivistävät tarinan. Kaksikymmentä vuotta. Kaksi ihmistä.

15.7.1988 Emma Morley ja Dexter Mayhew ovat juuri valmistuneet yliopistosta, ja päätyneet viettämään yön yhdessä. Emma on syvällisempi ja pohdiskeleva, Dexter taas haluaa pitää hauskaa, olla villi ja vapaa.

Kirjassa seurataan Emman ja Dexterin tarinaa. Kappaleet koostuvat siitä mitä vuosittain heidän tapaamispäivänään tapahtuu. Elämänpolut ovat hyvin erilaisia. Emma tarjoilee Tex mex-ruokaa ja Dexter juontaa myöhäisohjelmia. Emma haluaa kirjoittaa ja Dexter menestyä TV-alalla. Myöhemmin Dexterin elämää hallitsevat vahvasti viina ja huumeet. Hän matkustelee paljon ja lähettelee Emmalle postikortteja. Vaikka Dexterillä on monia naissuhteita hän silti palaa muistoissaan usein Emmaan. Emma puolestaan valmistuu opettajaksi ja päivätyön ohella uurastaa kirjoitushaaveen parissa ja etsii sitkeästi kustantajaa teksteilleen. Vuosien varrella välit välillä viilenevätkin, kun kumpikin etsii itseään ja toisiaan. Silti he päätyvät lopulta yhteen. Loppu ei kuitenkaan ole kovin onnellinen.

Kirja on saumattomasti ja hyvin kirjoitettu, vaikka kappaleissa hypätään vuosi eteenpäin. Pidin kirjasta paljon. Elokuvaa tästä en ole nähnyt ja tuskin katsonkaan. Dexter on kyllä välillä tosi ärsyttävä, kirjan perusteella ei yhtään minun tyyppiäni. Lukemista se ei haitannut. Sen sijaan löysin useammankin kirjoitus/kielioppivirheen, mikä ärsytti enemmän. Tiedän, että omissa postauksissani on virheitä, mutta painetun kirjan toivoisi olevan virheetön. En tiedä, koska uskallan lukea Nichollsin uusimman suomennoksen, se ei ole saanut yhtä paljon suitsutusta kuin tämä. Luen jossain vaiheessa, kuitenkin sen edellä on vaikka mitä muuta.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Richard Mason: Muistojen huoneet

Richard Mason oli minulle jälleen uusi kirjailija ja luin Muistojen huoneet suositusten perusteella. Olisin halunnut pitää tästä enemmän, mutta minulle tämä ei ollut unohtumaton lukuelämys. Aikaakin tähän meni riittävästi. En pysty lukemaan kirjoja yleensäkään yhdeltä istumalta. Ihan hyvä lukuromaani, mutta ei yllä lähellekään tämän vuoden mieleenpainuvimpia.

Eloise on kiireinen liikenainen, joka seuraa pörssikurssien liikahteluja ja sijoittaa isoja rahoja. Eloise hankkii ikääntyvälle äidilleen Joanille paikan tyyriistä hoitokodista, koska ei ehdi huolehtia hänestä eikä erityisemmin halua häntä saman katon alle. Veli George on Austraaliassa, joten sieltä ei pahemmin apua tipu. Ennen muuttoa vanhainkotiin Eloise ja Joan matkustavat Etelä-Afrikkaan Joanin kotiseuduille. Kotitilan paikalla on nykyään ostoskeskus. Tuolla matkalla Joan saa käsinsä päiväkirjan, joka johdattaa hänet sukunsa karmeiden kokemusten keskelle buurisotaan ja keskitysleirille. 

Matkan jälkeen Joanin tila vanhainkodissa heikkenee nopeasti ja hänen todetaan sairastavan harvinaista dementtian muotoa. Hoitajat antavat hänelle paljon lääkkeitä, mutta Joanin mielikuvitus vie häntä matkoille menneeseen, jonka tapahtumat ovat hänelle hyvin todellisia. Retkellä kirjastoon Joan tutustuu sattumalta 16-vuotiaaseen arkistonhoitaja Pauliin, josta tulee hänelle tärkeä ystävä. 

Äidin ja tyttären suhde on mielenkiintoista seurattavaa, minusta jopa mielenkiintoisempaa kuin Joanin mielikuvitusmatkat tai menneisyys. Eloise joutuu äitinsä lisäksi huolehtimaan työpaikkansa kriittisestä tilanteesta. Pomo ja työtoveri painavat päälle ja nuoruudenrakkaus Claude kuuluu olennaisesti yhtiön pelastamiseen. Clauden ja Eloisen uudelleen lämpenevä suhde ja siihen liittyvä lempi eivät minuun iskeneet. Surullisinta ja ärsyttävintä kirjassa on erityisesti hoitokodin ylihoitajan Sisar Karenin asenne. Hän vetoaa aina kokemukseensa ja ammattitaitoonsa, mitä tulee Joania koskeviin asioihin. Tärkeää on pitää hyvin tuottava potilas kunnossa. Hoitokodin toimintatavat riistävät kokonaan vanhojen ihmisten mielipiteet, yksityisyyden ja arvokkuuden.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Suzanne Collins: Vihan liekit - Nälkäpeli 2

Nälkäpeli on ohi, mutta se ei tuo vapautta. Pelin voittajina Katniss ja Peeta lähtevät voittajakierokselle vyöhykkeisiin. Kansaa kinnostaa julkkispari, mutta presidentti Snow ei ole tyytyväinen. Sääntöjen rikkominen lietsoo kapinamieltä. Yllättäen presidentti käy Katnissin kotona ja hän joutuu osoittamaan rakkautensa aitouden Peetaa kohtaan. Näytelmä siis jatkuu läheisten suojelemiseksi.

Capitolin ote kotivyöhykkeellä ja muuallakin kiristyy. Kapinoitsijat on saatava kuriin. Katniss ja Peeta asuvat perheineen voittajien kylässä, kun Katnissin paras ystävä Gale on mennyt hiilikaivokseen töihin heillä on aikaa tavata vain sunnuntaisin. Katnissin ja Peetan pakotettu suhde vaikeuttaa suhdetta Galeen. Vyöhykkeelle 12 tulee uusia rauhanvartijoita, jotka alkavat noudattaa sääntöjä hyvin tarkasti, rankaista kaikista rikoksista ja korjaavat vyöhykkeen sähköaidan, mikä vaikeuttaa metsässä samoilua ja metsästystä.

Nälkäpelissä järjestetään 25 vuoden välein neljännesjuhlapeli. Katniss luulee toimivansa 75. pelin ohjaajana. Mutta neljännesjuhlapeliin kuuluu aina jokin yllätys ja tällä kertaa presidentti Snow on päättänyt, että osallistujat arvotaan kaikkien jo kertaalleen voittaneiden joukosta muistuttamaan kapinallisia siitä, ettei vahvinkaan voi voittaa Capitolin valtaa. Katniss ja Peeta joutuvat jälleen taistelemaan hengestään.

Aluksi ajattelin, että tässä toistuu suunnilleen sama kuvio, kun henkilöt päätyvät peliin uudestaan. Todellisuudessa politiikka ja ihmisten asema vyöhykkeillä tuovat tarinaan lisää kiinnostavuutta. Katniss on avainasemassa kansannousun kannalta ja matkijanärhikorun merkitys selkiytyy. Mikä on vyöhykkeen 13 tilanne, voisiko siellä elää tai johtaa kapinaa? Tarina jää mielenkiintoiseen kohtaan. Odotan, että saan kolmannen osan käsiini. 

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kim Edwards: Muisto tyttärestäni

Kim Edwards oli minulle monen muun kirjailijan ohella uusi tuttavuus ja kiinnostavan aiheen takia valitsin Muisto tyttärestäni-kirjan luettavaksi. Tämän blogin lyhyen historian aikana olen lukenut monta hyvää kirjaa. Tämä kirja ei kuitenkaan kuulu niiden kirjojen joukkoon.

Kirjan tapahtumat alkavat vuonna 1964, kun lääkäri David Henry auttaa vaimoaan Norahia synnytyksessä. Synnytyksessä on mukana myös sairaanhoitaja Caroline Gill. Kaikkien yllätykseksi vauvoja onkin kaksi, poika ja tyttö. Poika, Paul on terve, mutta tytöllä Phoebella on Downin syndrooma. Davidilla on itsellään ollut sydänsairas sisko, jonka kuolema saa Davidin uskomaan, ettei tyttö kuitenkaan selviä. Hän haluaa säästää vaimoaan murheelta ja pyytää Carolinea viemään tytön vammaisten lasten hoitokotiin. Caroline ei kuitenkaan pysty jättämään lasta siihen kamalaan paikkaan vaan päättää kasvattaa Phoben omana tyttärenään. Vaimolleen David valehtelee tytön kuolleen synnytyksessä. Tästä päätöksestä syntyy muuri heidän välilleen. Norah haluaa järjestää tyttärelleen muistotilaisuuden ja totuuden kertominen käy aina vain vaikeammaksi. Vuosien vieriessä Norah suree yhä tytärtään varsinkin, kun David ei halua lisää lapsia. Murrosikäinen Paul janoaa isänsä kunnioitusta, kun Paulin toivoma musiikkiura ei vastaa isän asettamia toiveita pojan tulevaisuudesta. Davidin ja Norahin avioliitto ajautuu ongelmiin jo kun Paul on pieni. David uppoutuu valokuvausharrastukseensa pystyäkseen elämään valheensa kanssa, kun taas Norah uppoutuu uuteen työhönsä matkatoimistossa. Kirjassa edetään molempien kaksosten ja vanhempien elämää seuraten. Tapahtumat ovat hyvin arkisia. Vaikeuksia perheen sisällä on ihan riittämiin.

Kirjan aihe on hyvä ja kiinnostava, mutta en ymmärrrä tämän kirjan saamia kehuja. Minua tämä ei missään määrin lumonnut. Päinvastoin pitkästyin monessa kohtaa ja odotin saavani tämän loppuun, että pääsen lukemaan jotain parempaa. Kirjaa olisi voinut tiivistää. Olen yleensä huono arvaamaan loppuratkaisuja, mutta tässä arvasin sen, joka oli mielestäni valju. Oleellinen käännekin osui mielestäni outoon kohtaan. Tämä tuntui jotenkin raskaalta lukea ja siinä menikin paljon enemmän aikaa kuin toivoin. Lukeminen tuntui tahmealta.  En erityisemmin pitänyt kirjan henkilöistä. Kaikki etääntyivät tosistaan enemmän tai vähemmän ja olisin toivonut muurin olevan paremmin murrettavissa.

Valinnanvaikeuksia

Sain aviomieheltäni ihanan syntymäpäivälahjan. Hauskinta tässä oli se, että pari päivää ennen totesin miehelleni, että en taida saada kirjalahjaa. Hän oli jo silloin ilman vinkkausta hankkinut tämän lahjakortin. :) Hyvin pokka pysyi, ja vedätyskin vielä. "Sullahan on niin paljon kirjoja ja niitä saa kirjastosta". Aikaisemmin kun perustin tämän blogin mieheni lupasi, että ostaa minulle kirjan kun blogillani on vähintään 50 lukijaa. Siihen on vielä matkaa, mutta olen iloinen jokaisesta lukijasta. :)

Kortti on vuoden voimassa, mutta on todella vaikea valita mitä haluaisin. En heti tänään ainakaan osta mitään. Tuskin ensi viikollakaan. Haluaisin kuulla teidän suosikkejanne, mitä suosittelette?

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Jodi Picoult: Sisareni puolesta

Sisareni puolesta on tarina perheestä, joka taistelee pitäkseen sen kokonaisena vakavan sairauden keskellä. Valintojen eettisyys ja moraali näyttelevät tässä suurta osaa. Minua tämä kirja tuli tietyllä tapaa todella lähelle, koska olen itsekin fyysisesti erilainen. Minulla on synnynnäinen liikuntavamma ja käytän liikkumiseen ensisijaisesti pyörätuolia. Eihän se ole sama asia kuin syöpä, mutta tätä lukiessa mietin paljon vanhempieni tuntoja ollessani pieni, koska tiedän, että he haluavat parastani, ja että minun on hyvä olla. Niin kuin tämänkin kirjan vanhemmat pohjimmiltaan. Lukiessani mietin mikä on oikein mikä väärin. Olen tämän luettuani onnellinen ettei vammani vaikuttanut isosiskoni elämään ainakaan tällä tavalla ja saamme olla toisistamme riippumattomia yksilöitä.

Kate sairastaa harvinaista aggressiivisen leukemian muotoa ja tarvitsee useita verensiirtoja ja leikkauksia pysyäkseen hengissä.  Sairautta ei voi parantaa, mutta toimenpiteet antavat toivoa lisäajasta. Kun Katen isoveli Jesse ei sovi solujen, veren tai luuytimen luovuttajaksi saa perheen kolmas lapsi Anna alkunsa. Hän on koeputkilapsi, tarkoituksellisesti Katen kanssa yhteensopiva. Anna on aina käytettävissä, kun Katen tilanne sitä vaatii. 13-vuotiaana Anna alkaa enemmän pohtia ja löytää omaa identitettiään ja tajuaa elävänsä sisarensa ehdoilla tämän kudos- ja solupankkina. Annaa ei esimerkiksi päästetä pitkälle jääkiekkoleirille, koska se on Katen kannalta iso riski. Kukaan ei voi auttaa, jos Katen tila huononee Annan poissaollessa. Asetelma saa Annan pohtimaan paikkaansa maailmassa. Olisiko hän edes syntynyt ellei sisko tarvitsisi hänen kehoaan? Katen voimakkaiden hoitojen myötä hän tarvitsee kipeästi munuaissiirteen ja Annan pitäisi jälleen antaa jotain itsestään Katen pelastamiseksi. Anna haluaa lääketieteellisen itsemääräämisoikeuden ja tekee ensimmäisen päätöksen sitä kohti. Kanteen nostaminen vanhempia vastaan pakottaa pohtimaan perheen sisäisiä suhteita ja raastaa sitä. Etenkin perheen äiti Sarah yrittää useasti saada Annan perumaan kanteensa, että asia voitaisiin käsitellä ilman tuomaria. Annna ei kuitenkaan luovu kanteesta. Hän haluaa juristinsa ja oikeuden määräämän edunvalvojan auttamaan saadakseen kuuluviin omat ajatuksensa ja vapauden kaipuunsa.

Kirja oli koukuttavan hienosti kirjoitettu. Vakavaa aihetta käsiteltiin useista näkökulmista sopivalla painolla. Pidin kertojan vaihtelusta se toimi tässä kirjassa hyvin ja sai näkökulmiin vivahteikkuutta. Lukuhetket venyivät pitkiksi ja aion tämän kirjan perusteella lukea lisää Jodi Picoultia.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Candace Bushnell: Sinkkuelämää: Carrien nuoruusvuodet

Sinkkuelämää-sarja ja elokuvat olivat mukavaa ajanvietettä. Siskoltani kuulin tästä kirjasta. Hänellä on kirja englanniksi, mutta koska halusin lukea sen suomeksi lainasin kirjastosta. Kyselin kirjasta vähän etukäteen ja koska tiesin ettei juonellisesti kannata odottaa mitään ihmeellistä odotusarvoni kirjaa kohtaan eivät kohonneet liian ylös ja pystyin lukemaan tämän leppoisana kesäkirjana. Yleensä en kauheasti harrasta hömppää, mutta ajattelin, jos isosisko pystyy lukemaan tämän ilman pahaa pettymystä niin kyllä minäkin.

Takakannen teksti kopioitu kustantaja Tammen sivuilta: "Ennen kuin Carrie Bradshaw'sta tuli New Yorkin sinkkuelämän oivaltava havainnoija, hän oli tavallinen pikkukaupungin kasvatti. Lähde mukaan seuraamaan, kuinka 16-vuotiaasta lukiolaistytöstä kasvaa teräväsilmäinen kirjoittaja. Carrien nuoruusvuodet kertoo Carrien viimeisestä lukiovuodesta Castleburyssa, jossa hän asuu isän ja kahden pikkusiskon kanssa. Äiti on kuollut syöpään, mutta jättänyt tyttärelleen perinnöksi feministisen kipinän. Kun sydäntenmurskaaja ja paha poika Sebastian Kydd palaa vuosien jälkeen Castleburyyn, Carrien maailma mullistuu. Koulun tyttöjen salainen päiväuni osoittaa olevansa kiinnostunut juuri Carriesta, ja kaikki vaikuttaa epätodellisen onnelliselta. Rakkauden lisäksi Carriella on kuitenkin myös toinen unelma: hän tahtoo tulla kirjailijaksi. Mutta miksi tuntuu, että tytön on valittava joko poikaystävä tai ura jo 16-vuotiaana? Tarkkanäköiseen tapaansa Carrie analysoi kokemaansa ja ammentaa siitä jutun aiheita. Yliopisto häämöttää nurkan takana, mutta sitä ennen Carrie päättää seurata suurta unelmaansa: edessä on kesä New Yorkissa kirjoittajakoulussa..."

En yleensä kopioi takatekstejä, mutta tästä kirjasta ei juuri kattavampaa esittelyä tarvita. Carrien ja ystäviensä elämä pyörii poikien, hauskanpidon, koulun ja tulevaisuuden haaveiden ympärillä. Noin kymmenen vuotta sitten olisin varmasti pitänyt nuorten päivittäisten murheiden pyörittämisestä enemmän, nyt tuntui vähän, että olen tähän liian vanha, vaikka tämä luokitellaan aikuisten kirjaksi. Ei kuitenkaan kaduta tähän käytetty aika, koska sain tämän tuskattomasti loppuun mihin en kaikkien aloittamieni kirjojen kanssa ole pystynyt. Jossain vaiheessa saatan lukea tämän jatko-osan, mutta sitä ennen tärkeyslistalla on vino pino kaikkea muuta. 

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Nälkäpeli 1

Nälkäpeli on vuosittain järjestettävä tosi-tv kilpailu, jota Panemin kansalaisten on pakko katsoa. Peli on rangaistus kansan kapinoinnista hallitsijoita vastaan. Panemin kaupunki on syntynyt Pohjois-Amerikan raunioihin, jota ovat riepotelleet muun muassa luonnonkatastrofit ja kuivuus. Alue on jaettu pääkaupunkiin Capitoliin ja kolmeentoista vyöhykkeeseen. Mitä kauempana pääkaupungista asuu sitä kurjemmat elinolot vyöhykkeellä on. 13. vyöhyke tuhoutui täysin kapinassa.

Päähenkilö Katniss asuu vyöhykkeellä 12 eikä paikka kuulosta yhtään houkuttavalta. Salametsästys ystävä Galen kanssa on välttämätöntä päivittäisen aterian hankkimiseksi. Katnissin isä menehtyi hiilikaivoksen rähjähdyksessä ja Katniss kantaa vastuuta äidistään ja pikkusiskostaan Primistä.

Nälkäpeliin osallistujat arvotaan 12-18-vuotiaiden joukosta. Jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan mukaan poika ja tyttö. Näin saadaan kasaan 24 pelaajaa. Pelaajat pakotetaan vaativiin luonnonolosuhteisiin. Tarkoituksena on tappaa kanssakilpailijat mielellään siten, että Capitolin yleisö saa hyvää viihdettä. Pelinjärjestäjä voi kontrolloida peliä muun muassa muuttamalla alueen lämpötilaa tai aiheuttaa poikkeustilanteen yleisön mielenkiinnon takaamiseksi. Koitoksesta viimeisenä henkiin jäänyt pelaaja voittaa.

Katnissin kyvyt joutuvat koetukselle, kun hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa. Vyöhykkeen 12 poikapelaajaksi arpa arpoo leipurin pojan Peetan. Vastus ei ole helppo, koska Peeta antoi Katnissille leipää, kun hän sitä hädässään tarvitsi isän kuoltua. 

Odotin tätä kirjaa pitkään kirjastosta enkä ihmettele sen suosiota. Kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja elin vahvasti pelissä mukana. Onneksi minun ei tarvitse odottaa kovin kauan ainakaan toisen osan saamista käsiini. Kolmas osa onkin asia erikseen. Elokuvaa en ole nähnyt enkä välttämättä haluakaan nähdä. Pelkään, että siinä kävisi niin kuin ensimmäisen Harry Potter-elokuvan kanssa aikoinaan eli elokuva ei vastaa riittävästi mielikuviani maailmasta, henkilöistä ja pienistä yksityiskohdista, jolloin keskityn enemmän mielikuvieni eroihin kuin itse elokuvaan, vaikka se olisi muuten hyvin toteutettu filmatisointi kirjasta.  

   

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Sarita Skagnes: Vain tytär

Vain tytär on Sarita Skagnesin selviytymistarina ja omaelämäkerta intialaisessa kulttuurissa elämisestä ja siitä irrottautumisesta.

Intialaisessa kulttuurissa tyttäriä ja naisia ei arvosteta. Vain pojilla on merkitystä, koska he pysyvät suvussa, jatkavat sukua ja tuottavat perheelle kunniaa. Naiset ovat miesten omaisuutta ja naiset eivät saa asettua miestä vastaan tai tehdä mitään päätöksiä. Niskurointi on häpeällistä ja rangaistus voi olla miten julma tahansa. Yhteisön silmissä ei saa menettää kunniaansa ja kunnia voidaan palauttaa kunniamurhalla.

Sarita eli Satwant jätetään Intiaan tädin palvelijaksi vanhempien ja muiden sisarusten muuttaessa Norjaan. Sarita vaihdetaan poikaserkkuunsa, että hänen perheensä saa perillisen. Tädin luona elämä on yhtä helvettiä, kun Saritan serkut raiskaavat hänet. 16-vuotiaana Sarita muuttaa Norjaan, mutta hän ei tunne kuuluvansa perheeseensä. Saritan sikhi-isä on autoritaarinen, seksiaddikti ja väkivaltainen psykopaatti, joka korostaa perinteistä intialaista kunniakäsitystä. Perheen äiti on isän sätkynukke ja kaikki pelkäävät häntä enemmän tai vähemmän.


Norjassa Sarita huomaa, että naisella on länsimaissa oikeus päättää itse omasta ruumiistaan ja tehdä itse elämäänsä koskevia valintoja, esimerkiksi valita itse poikaystävä pakkoavioliiton sijaan. Sukulaisten mielestä Saritalle on kasvanut norjalaiset vapauden siivet ja hän on todella röyhkeä ja häpeämätön noustessaan lopulta isäänsä vastaan. Hän vastustaa avoimesti vanhempiensa ei-pohjoismaisia perinteitä ja isänsä väkivaltaisuutta. Perhe ei hyväksy sitä, että Sarita kertoo ulkopuolisille perheen ongelmista. Kun Sarita saa norjalaisen poikaystävän eikä halua tulla enää kotiin hakattavaksi poliisi joudutaan useasti kutsumaan paikalle. Isä varjostaa tytärtään koko ajan ja haluaa ampua tämän perheen kunnian nimissä. Tukijoiden avulla Sarita pääsee irti suvustaan eikä saa enää koskaan olla heidän kanssaan tekemisissä. He pääsevät naimisiin ja uusi perhe ottaa turvallisuutensa takia uudet henkilöllisyydet. Sarita saa myös viralliset paperit, joita hänellä ei ennen ollut ja pystyy jatkamaan taas opintojaan kohti työelämää. 


Kirjan lopussa on mielenkiintoisia tilastotietoja naisten ja tyttöjen asemasta Intiassa. Surulllista luettavaahan tämä aihe on, mutta minua lohduttaa, että Sarita sai vapauden, uuden norjalaisen perheen ja pääsi pois isänsä alistuksesta, kertoohan hän itse tarinansa. Minua kuvottaa se kuinka kunnian nimessä voidaan vaijeta, valehdella ja tehdä kaikkia kamaluuksia ihmisille. Onneksi maailmassa on ihmisiä ja järjestöjä, jotka jaksavat taistella vallitsevien olosuhteiden parantamiseksi.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Erin Morgenstern: Yösirkus

Tämän kirjan löysin Nenä kirjassa blogin kautta. Nyt kirjan luettuani tutustuin kunnolla Norkun postaukseen ja totean, että jaamme aika samankaltaiset tuntemukset kirjasta. Tästä on vaikea kirjoittaa, vaikka lukeminen oli helppoa ja hyvin etenevää. Olen lukenut ennen blogiaikaa paljon fantasiakirjallisuutta, mutta tämä tuntui raikkaalta, uudelta, kiinnostalla tavalla mystiseltä ja oudoltakin.

Nimensä mukaisesti yösirkus on auki vain öisin. Se avautuu auringon laskiessa ja sulkeutuu juuri ennen sarastusta. Sirkuksesta ei osaa sanoa mistä, milloin ja mihin se ilmestyy. Siruksessa on toinen toistaan hienompia telttoja. Värimaailma on ulospäin mustavalkoinen, harmaa ja vähän punainen.

Kirja sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Nuoret taikurit Celia ja Marco kilpailevat toisiaan vastaan pelissä, johon he ovat tahtomattaan sidottuja. Molemmat ovat valmistautuneet kohtaamiseen tahoillaan Celia isänsä, Marco harmaapukuisen miehen, jota pitää isänänään  valmennuksessa. Celia ja Marco rakastuvat toisiinsa, mutta he eivät tiedä, että voimia ja luovuutta vaativa kilpa päättyy vain vastustajan kuolemaan. Tilanteesta ulospääsyyn vaaditaan ennennäkemätön voimanponnistus ja Bailey maalaispojan apu. Kohtalon muuttaminen vaatii tietysti taikuutta.

Mielestäni kirja on tosi hyvä. Se on kaikkea sitä mitä takakannen teksti lupaa. Ainutlaatuinen, otteessaan pitävä ja lumoava rakkaustarina, joka vetoaa kaikkiin aisteihin. Ympäristön kuvaus tekee lukemisesta helppoa se on kaunista, mutta ei yhtään puuduttavaa. Minä ainakin elin mukana tarinassa loppuratkaisuun asti, jota en osannut arvata etukäteen. 

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Mielenkiintoiset uutuudet 2012

Monissa blogeissa on listattu mielenkiintoisia uutuuksia. Tässä minun kiinnostukseni herättäneet teokset. Kotimaiset loistavat poissaolollaan Karoliinan kirjaa lukuun ottamatta. J.K. Rowlingin uutuuden luen vasta suomennoksen ilmestyessä. Osa näistä kiinnostaa enemmän ja tulee luettua nopeastikin, kun osa saa odottaa. Minulla on niin paljon vanhempia kiinnostavia kirjoja lukematta ja ne saa kirjaston kautta useammin suoraan hyllystä. Suurimman osan tulen lainaamaan kirjastosta, koska ei ole tilaa eikä rahaa ostaa omaksi. Bernard Cornwellin kirjan ostan todennäköisesti, koska minulla on sarjan aiemmatkin osat.

Otava

Ayad Akhtar, Appelsiininkuorten katu
David Nicholls, Kaikki peliin
Daphne Sheldrick, Rakkauteni Afrikka
Joyce Carol Oates, Sisareni, rakkaani
Hélène Grémillon, Uskottuni

Tammi

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
Eduardo Mendoza: Kissatappelu. Madrid 1936
Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala

Bazar

David Safier: Happy Family
Bernard Cornwell: Kuninkaiden kuolema
Tatiana de Rosnay: Mokka
Philippa Gregory: Punainen kuningatar
Kim Edwards: Unien järvi

WSOY

Vilmos Csaplar: Hitlerin tytär
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Gummerrus

Chris Cleave: Poikani ääni
Ernest Cline: Ready Player One

Siltala

Herman Koch: Illallinen

Karisto

Anna Godbersen: Ihania päiviä
Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (Gigi ja Henry 1)

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Lang Lang: Pitkä matka menestykseen

Laulan kahdessa kuorossa ja olin toukokuuussa Vaasassa kuorofestivaaleilla. Lauantai-iltana kävimme konsertissa, jossa lauloi kiinalainen lapsikuoro. He olivat todella taitavia se välittyi selvästi, vaikka sanoista en tietenkääm ymmärtänyt mitään. Konsertin jälkeen keskustelimme kiinalaisten kovasta panostuksesta ja odotuksista lapsiinsa. Eräs kuorolainen suositteli minulle Lang Langin tarinaa, kun kerroin hänelle Tiikeriäidin laistelulaulusta. Pitihän se heti varata kirjastosta.

Lang Lang on syntynyt 1982 Shenyangissa, ja on musiikillisesti hyvin lahjakas. Hänen vanhempansa olivat nuoria kulttuurivallankumouksen aikaan ja joutuivat luopumaan omista unelmistaan. Nyt he omistavat elämänsä Lang Langin uran luomiseen ja poika kokee olevansa sen velkaa vanhemmilleen. Lang Lang voitti ensimmäisen pianokilpailunsa 5-vuotiaana, harjoitteli 6-vuotiaana kuusi tuntia päivässä ja muutti 9-vuotiaana isänsä kanssa Pekingiin opiskelemaan huippukonservatorioon, johon monen sadan joukosta hyväksyttiin 15 opiskelijaa. Äiti jää töihin Shenyangiin edessä on monien kuukausien jopa vuosien ero rakkaasta äidistä. Lang Langin pahin orjapiiskuri on hänen isänsä. Äiti tekee pojasta hellimällä liian pehmeän, jos he harvoin tavatessaan juttelevat se vie liikaa aikaa arvokkaalta harjoittelulta. Lang Langin halutaan olevan kaikkein paras. Menestyminen tuo kunniaa koko suvulle ja palkitsee vanhempien uhraukset. Kukaan ei kuitenkaan voi koko ajan voittaa ja kun Saksan kulpailun sijoitus on 5. isä haluaa Lang Langin hyppäävän parvekkeelta tai tappavan itsensä pillereillä. On hirveä häpeä palata hävinneenä takaisin Kiinaan. Tämä tapaus jättää pysyvät jäljet isän ja pojan suhteeseen. Kiinassa menestys mitataan kilpailujen voitolla, kun taas Yhdysvalloissa, minne Lang Lang menee myös opiskelemaan ja asumaan tärkeää on myös tulkinnan rikkaus ja aito rakkaus musiikkiin. Lang Langista tulee myös Unicefin lähettiläs ja hän käy muun muassa Tansaaniassa ja nauhoittaa levyn myös Suomessa, Mikaelissa Mikkelissä.

Lukiessani tätä koin paljon samoja tunteita kuin Tiikeriäidin taistelulaulussa. Olen kiitollinen suomalaisesta lapsuudesta. Kiinassa klassinen musiikki on arvostettua ja kilpailu äärimmäisen kovaa. Jos et voita kilpailuja kukaan ei muista sinua. 

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Joyce Carol Oates: Blondi

Joyce Carol Oates oli minulle kirjailijana uusi tuttavuus, kunnes löysin Blondin lähikirjastoni hyllystä. Blondin perusteella haluan lukea jossakin vaiheessa myös Haudankaivajan tyttären. Ennen sitä täytyy kuitenkin lukea jotain vähemmän synkkää ja traagista. Tämä taitaa olla tähän asti paksuimpia lukemiani kirjoja. (yli 940 sivua.) Surullisen ja rankan sisällön takia oli pakko pitää välillä taukoa. Ennen kirjan lukemista en tiennyt Marilyn Monroesta juuri mitään. Nyt uskon tietäväni paljon enemmän, vaikka kirja onkin fiktiivinen.

Norma Jeane Bakerin äiti Gladys kärsii mielenterveysongelmista ja on siksi hyvin epävakaa ja ailahteleva. Onneksi Norma Jeanella on rakastava Della-mummi. Hän huolehtii tyttären tyttärestään jaksoja, koska Gladys ei pysty siihen. Vuonna 1934 Gladysin ongelmat pahenevat ja Norma Jeane voisi kuolla ellei saisi naapurista apua. Äidin päädyttyä hoitoon mielisairaalaan tytön elämä jatkuu Hiirulaisena orpokodissa. Tämä änkyttävä pieni tyttö on hyvin epävarma ja isommat lapset varastavat hänen tavaroitaan. Gladys ei pysty huolehtimaan tyttärestään, mutta ei suostu siihenkään, että Norma Jeane adoptoitaisiin. Hän pääsee kuitenkin sijaisperheeseen, missä elämä tuntuu hetken valoisammalta. Lapsuus kuitenkin yllättäen loppuu, kun sijaisäiti haluaa Norma Jeanen menevän naimisiin 15-vuotiaana. Avio-onni ei kuitenkaan kauan kestä ja Buckin värväydyttyä mukaan sotaan alkaa Norma Jeanen tie Marilyn Monroeksi. Kaunis ja viattoman näköinen ulkokuori takaavat sen, että studion tuottajat ja managerit pitävät tyttöä tyhmänä blondina, joka tekee mitä vain saadakseen hyväksyntää ja rakkautta. Hän ei kuitenkaan ole tyhmä. Vuosien vieriessä Marilynin elämään kuuluvat onnettomat miessuhteet, ja hän huomaa olevansa halutumpi Marilynina kuin Norma Jeanena. Raskaudet päättyvät aina onnettomasti ja lopulta Marilynin itsetuhoisuus ajaa hänet mielisairaalaan. Lukuisista vastoinkäymisistään huolimatta Marilyn ponnistaa aina uudestaan pystyyn ja elämään. Loppupuolella osaa jo arvata mitä tapahtuu, kun Norma Jean tapaa Mr. Presidentin ja hänen veljensä.

Kirja tuntuu todella elämänmakuiselta, vaikka se onkin fiktiivinen. Lukukokemus oli rankka, mutta hieno. Usein lukemisen jälkeen tunsin pahaa mieltä Norma Jeanen puolesta. Kirjan parissa vierähti sen verran aikaa, että kun se loppui tuntui tyhjältä. Myöhemmin tunsin iloa, että luin tämän vahvan kirjan. 

perjantai 25. toukokuuta 2012

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Nyt on ollut täällä vähän taukoa, koska on ollut paljon muuta puuhaa. Luen tällä hetkellä Joyce Carol Oatesin kirjaa Blondi. Siinä menee vielä aikaa onhan sivujakin lähes tuhat. Välissä lukaisin toisen Mielensäpahoittaja-kirjan, kun sen pitkän jonotuksen jälkeen käsiini sain. Ja niin moni muukin kirja odottaa vuoroaan.

Päähenkilö on tällä kertaa uuden aluevaltauksen kynnyksellä. Pitäisi oppia ruanlaitto, kun emäntä on Kuusikodissa. Pikku hiljaa se onnistuukin ja samalla päähenkilö pohtii erilaisia ruokia ja suhdettaan niihin unohtamatta nuorison näkemyksiä.

Tämä oli ihan mukava välipala, mutta ei yllä ensimmäisen Mielensäpahoittajan tasolle. Jos lisää vastaavaa julkaistaan aion kyllä lukea.  

torstai 10. toukokuuta 2012

Chris Cleave: Little Been tarina

Little Bee on nigerialaistyttö, joka kotimaansa epävakaiden olojen vuoksi päätyy Englannin ulkomaalaisten säilöönottoyksikköön. Oltuaan siellä kaksi vuotta Little Bee lähtee luvatta ja ilman papereita pois. Hän tuntee Englannista yhden ainoan pariskunnan Sarah ja Andrew O' Rourke. Menneisyydessä he kohtasivat Little Been kotimaan rannalla. Rannalla tapahtui järkyttäviä asioita, jotka he ovat yrittäneet unohtaa. Lyhyt kohtaaminen jätti heihin kaikkiin kuitenkin pysyvät jäljet.

Andrewn käyntikortin osoitteen turvin Little Bee ilmestyy heidän kotiovelleen. Sarah on juuri jäänyt leskeksi Andrewn tehtyä itsemurhan. Hänen neljä vuotias Charlie poikansa on pukeutunut Batman asuun, koska haluaa suojautua ja suojella äitiään kaikilta pahiksilta. Asiat, jotka on yritetty unohtaa pomppaavat pintaan ja saavat uusia tasoja, kun nämä naiset kohtaavat menneisyyden kauhunsa. Lyhyen yhdessä olon jälkeen Sarah haluaa auttaa, että Little Bee voisi elää turvassa ja vapaana. Hänestä tulee ikään kuin osa perhettä. Ennen pitkää he löytävät itsensä siltä samalta rannalta ja uhmaavat kuolemaa.

Tartuin tähän kirjaan toisten bloggaajien kehujen ja kiinnostavalta kuulostavan tarinan perusteella. Kirjassa on kaunis kansi, iso selkeä fontti, nasevaa dialogia ja kun se on aika lyhyt ajattelin, että se sopii hyvin välipalaksi paksumpien kirjojen väliin. Joudun kyllä toteamaan, etten lukenut tätä niin nopeasti tai lumoutuneesti kuin olin ajatellut. En pitänyt Sarahista henkilönä ja minua vaivasi se kuinka paljon Little Bee joutui pohtimaan kuinka tappaisi itsensä missäkin tilanteessa. Tottakai se oli ihan ymmärrettävää, mutta silti. Vuorotteleva kerronta Sarahin ja Little Been välillä oli mukava rakennevalinta. Tarina on surullinen, mutta edes katkeraa huumoria minä en tästä löytänyt. Tai minua ei ainakaan mikään hymyilyttänyt. Voisin kuitenkin lukea toisenkin Chris Cleaven kirjan, koska yhden kirjan perusteella on vaikea tuomita kirjailijan koko potenttiaalia.   

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Julie Orringer: Näkymätön silta

Tämän kirjan toivon ja uskon muistavani hyvin, kun vuoden lopussa muistelen lukemaani. Paksut kirjat (tässä 765 s.) jäävät minulta toisinaan kesken jos kirja ei tunnu tarpeeksi kiinnostavalta. Tämän kirjan kohdalla sitä ei tarvinnut miettiä.

Näkymättömän sillan päähenkilö on unkarinjuutalainen Andras   Lévi. Tavoitteenaan valmistua arkkitehdiksi hän lähtee Pariisiin toteuttamaan unelmaansa. Viimeisenä iltanaan Budapestissä Andras saa tehtäväkseen toimittaa laatikollisen tavaroita nuorelle miehelle József Haszille ja kirjeen Claire Morgensternille. Nämä pyynnöt muuttavat hänen elämänsä. Andras saa apua uudessa maassa József Haszilta ja selvittäessään kirjeen taakse kätkettyä salaisuutta hän kohtaa elämänsä rakkauden. Claire on häntä yhdeksän vuotta vanhempi baletinopettaja. Kiihkeän suhteen keskellä Andras huomaa, että Claire kätkee synkän salaisuuden menneisyydestään.

Andras työskentelee ankarasti rahoittaakseen opintonsa. Hänellä on koulussa muutama ystävä, mutta hän kaipaa kovasti perhettään. Andraksen vanhempi veli Tibor vierailee muutaman kerran Pariisissa. Tibor opiskelee lääketiedettä Italiassa ja nuorin veli, joka on katkera vanhempien veljien elämästä ulkomailla jättää lukion kesken ja liittyy teatteriseurueeseen. Andraksen elämää varjostaa leviävä antisemitismi. Aluksi sodanuhka tuntuu kaukaiselta, mutta lopulta pakkotyöskentely armeijan työpalvelussa erottaa Andraksen läheisistään vaimostaan ja pienestä pojastaan. Andras uskoo kuolevansa ankariin oloihin Hitlerin vallatessa Eurooppaa. 

Kirjan tarina on täynnä tapahtumia eikä lukiessa voi välttyä tuntemasta iloa, surua, vihaa, järkytystä ja myös tuskaa. Elin vahvasti henkilöiden tarinaa ja pelkäsin heidän puolestaan. Tuntui epäreilulta lukea nuorten ihmisten kohtaloista ja sodan kauhuista, kun itse on saanut kasvaa ja elää vapaana. Kirjan mikään kohta ei mielestäni ollut tylsä. Uskon, että olisin pitänyt kirjasta paljon, vaikka tarinaa olisi hieman tiivistetty. Arkkitehtuuriin liittyvät kuvaukset eivät minua juuri kiinnostaneet, koska en kauheasti ymmärrä niistä. (Anteeksi sivistymättömyyteni.) Toisaalta kerronnallinen rikkaus juuri teki lukukokemuksesta koukuttavan. Asiat etenivät koko ajan, mutta eivät kuitenkaan liian kiireellä. Lukuhetket venyivät tämän parissa pitkiksi, koska oli pakko tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Luin toivoen hyvää ja peläten pahinta.

Huijaisin itseäni, jos en suosittelisi tätäkin kirjaa. Odotan innolla lisää Julie Orringerin tuotantoa.  

perjantai 4. toukokuuta 2012

Kirjalöytö Outlet Forssassa

Kävin tänään  Kirjalöytö Outletissa Forssan vanhalla kutomolla. Eihän minun pitänyt juuri mitään ostaa, mutta, mutta...

12 kirjaa lähti mukaan. En tosin pääse käsiksi näihin vielä. On muutama kirjaston kirja odottamassa. Ja muutama varaus kirjastosta. Muun muassa Nälkäpeli ja Valtaistuinpeli. Mutta saldona siis:

McKinley, Tamara: Merten taa
David Safier: Huono karma
Laura Restrepo: Houre
Lisa See: Pionin rakkaus
Gruen, Sara: Apinatalo
Samartin Cecilia: Señor Peregrino
Cornwell, Bernard: Palava maa
Cornwell, Bernard: Miekkojen laulu
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
John Boyne: Kapina laivalla
Abdolah, Kader: Talo moskeijan vieressä
Gregory David Roberts: Shantaram

Tästä kaikesta voimme päätellä, että minulla oli ihana päivä ja taidan olla hieman hullu. :D 

lauantai 28. huhtikuuta 2012

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

Tarkoin vartioitu talo on tarina venäjän viimeisen tsaarin valtakauden lopusta. Vuonna 1915 Kašinissa asuvan maalaispojan Georgi Daniilovitš Jatšmenevin elämä mullistuu, kun hänen pelastaa kylään saapuneen Venäjän suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin hengen. Suuriruhtinaan suosituksesta Georgi päätyy asumaan Pietarin Talvipalatsiin tsaari Nikolai II:n hoviin. Hänen tehtävänään on huolehtia kruununperijä Aleksein turvallisuudesta. Poikaa pidetään pumpulissa sairastamansa hemofilian takia eikä sairaudesta aluksi kerrota edes uudelle henkivartijalle. Jätettyään perheensä ja menneisyytensä Georgille avautuu odottamaton mahdollisuus yltäkylläisyyden keskellä, jollaista hän ei koskaan uskonut saavansa. Köyhän kansan tyytymättömyys hallitsijaa kohtaan kuitenkin koko ajan kasvaa ja ajat muuttuvat epävarmemmiksi. Vaikka sota ei näytä aluksi vaikuttavan Talvipalatsin arkeen tsaari lähtee kuitenkin sotajoukkojen johtoon. Tsaaritar ja kaksi vanhinta tytärtä haluavat auttaa haavoittuneita sotilaita sairaalassa. Georgi on hyvin kiintynyt tsaarin perheeseen ja ihannoi heitä uskollisesti. Hänellä ja Alekseilla on läheinen, melkein veljellinen suhde, kun taas Georgin ja tsaarin nuorimman tyttären Anastasian välille syttyy kielletty rakkaus. Rakkautta ei kuitenkaan estä pelko paljastumisesta. 

Toisaalta Talvipalatsissa eletyn ajan rinnalla kulkee kuvaus Georgista 1980-luvun Lontoossa. Georgin vaimo Zoja sairastaa syöpää, jota ei voida parantaa. Tieto Zojan enemmin tai myöhemmin tulevasta menetyksestä tuntuu Georgista musertavalta. Zoja kuitenkin haluaa ottaa kaiken irti jäljellä olevasta ajasta ja pyytää, että he matkustaisivat Suomeen lähelle entistä kotimaataan. Suomesta he päättävät jatkaa vielä Pietariin, vaikka ajatus ei aluksi tunnu Georgista hyvältä hän tietää, että menneisyys on kohdattava nyt tai ei koskaan. Neva-joki virtaa, keskeneräinen silta on saatu valmiiksi ja Talvipalatsi seisoo uljaana muistoja täynnä. 

Tarina on monikerroksinen ja nuoruus Venäjällä ja vanhuus Englannissa punoutuvat  hienosti yhteen. Enemmän minua kuitenkin kiinnosti Georgin nuoruuden tapahtumat, mutta eri ajankohdat toivat tarinaan mukavaa vaihtelua. Henkilöt olivat mielenkiintoisia. Rasputiniin vaikutusvalta ja pahuus tuntui ajoittain pelottavalta. Rakkaustarina kaiken muun sisällä on koskettava ja ihana. 

Tämä oli toinen kirja, jonka olen lukenut John Boynelta. Pidin tästä vielä enemmän kuin Poika raidallisessa pyjamassa kirjasta. Jos antaisin tähtiä tai pisteitä tämä saisi minulta täydet. Kirja piti hyvin otteessaan ja tekstin fontti oli mukavan isoa, sopi siis väsyneillekin silmille. Kansi on myös kaunis ja kutsuva. 

maanantai 23. huhtikuuta 2012

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

Tuntuu vaikealta alkaa kirjoittaa suoraan lukemisen jälkeen. Se kertoo omaa kieltään tämän kirjan koskettavuudesta.

En haluaisi kauheasti juonesta tai muusta kertoa. Tämä on mielestäni sellainen kirja, joka on itse koettava. Toisaalta monet, jotka kirjoituksiani lukevat ovat varmsti tässä vaiheessa lukeneet kirjan tai nähneet elokuvan. Eriarvoisuus maailmassa ja ihmisten julmuus tulee tässä esiin, mutta toisaalta myös ystävyys, joka ylittää asetetut rajat myös piikkilanka-aidan. Kertojana on 9-vuotias saksalaispoika Bruno. Hän ei luonnollisesti ymmärrä kaikkia ympärillään tapahtuvia asoita ja on aika naiivi. Muutettuaan perheensä kanssa Berliinistä  isän työn takia Aus-vitsiin Bruno tuntee itsensä yksinäiseksi ilman leikkitovereita. Gretel-siskokin on toivoton tapaus. Bruno rakastaa löytöretkiä ja lähteekin vaeltamaan kodin läheisen aidan vierustaa ja tutustuu puolalaiseen samanikäiseen Shmuel-poikaan. He ovat ystäviä aina ja ikuisesti. 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Tiikeriäidin taistelulaulun valitsin luettavaksi kiinnostavan aiheen ja takakannen perusteella. Takakannessa oleva pelkkä luettelo asioista, joita kiinailainen kasvatus ei hyväksy sai mielenkiinnon heräämään. Tämä oli minulla lainassa jo 2011, mutta jotkut muut kirjat houkuttivat silloin enemmän enkä ehtinyt tätä lukea, vaikka onkin ohut kirja nopeaa luettavaa.

Amy Chua kertoo kirjassa omien kokemustensa kautta kuinka kasvatti kaksi tytärtään Sophian ja Louisan (Lulu) kiinalaiskasvatuksen mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa ankaria ponnisteluja kohti kunnianhimoisia päämääriä, jotka Amy asettaa kysymättä tyttäriensä mielipidettä ikinä koskaan mistään. Äiti päättää tyttäriensä puolesta soitettavat instrumentit ( piano ja viulu), koska harrastusten pitää olla tarpeeksi vaativia ja kehittäviä. Harrastuksen pitää olla sellainen, jossa menestystä voidaan mitata, esimerkiksi palkinnoilla tai mitalleilla. Amy ei ymmärrä miksi lasten pitäisi käydä ystäviensä luona leikkimässä vaan pitää sitä turhuutena, joka vähentää päivittäisen soittoharjoittelun aikaa. Soittaminen vaikuttaakin paljon perheen arkeen ja minusta liikaakin. Mikä loma se sellainen on, jos palkataan opettaja mukaan ja vuokrataan harjoittelutila?

Amyn puoliso Jed on amerikkalainen ja mielestäni täysin tossun alla. Välillä lukiessa ajattelin, että sano nyt ihmeessä joskus kunnolla vastaan tai miksi ihmeessä suostut taas tuohonkin... En voi ymmärtää. He ovat siis monikulttuurinen perhe, mutta Amy pitää monia länsmaisia asioita vaarallisena tai sopimattoma. Hän käyttää käsitteitä kiinalaiset äidit ja länsimaiset äidit. Jossain vaiheessa se rupesi ärsyttämään niin kuin välillä koko kirja, mutta ärtymykseni johtui lähinnä siitä, että en kerta kaikkiaan  kestäisi hänen kaltaistaan ihmistä äitinäni. Halusin kuitenkin koko ajan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Useammin kuin kerran lukiessani ajattelin, että onneksi kirjoittaja ei ole äitini. Minulle on kyllä opetettu mitä ovat hyvät tavat ja mielestäni asetettu selvät säännöt ja rajat, mutta minulle ei ole koskaan kiljuttu, uhkailtu ja raivottu eikä minua ole verrattu vanhempaan sisareeni ainakaan julkisesti ja loukkaavasti. Minua suretti se, että kirjoittaja olisi halunnut lastensa olevan samanlaisia.Vanhempi lapsi Sophia alistui aina helpommin määräyksiin kun nuorempi Lulu kapinoi. Välillä tuli tunne, että kirjoittaja pitää Sophiasta enemmän, koska hän käyttäytyy kuten kiinalaisen lapsen kuuluu. Kiinalaisessa kasvatuksessa avoin vertailu ja julmakin arvostelu on ihan normaali tapa, koska se lisää ihmisen ponnistelua ja valmentaa elämää varten. Oli miten oli, niin minua se inhotti.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja herätti paljon tunteita. Ensin ajattelin, että tämähän on hauska kun luin mielestäni, jonkun hauskan kohdan, mutta mitä pidemmälle luin niin ajattelin ennemmin, että ei voi olla totta tai hullu ämmä!

Minulla ei tätä kirjoittaessani ole omia lapsia. Ehkä suhtautumiseni olisi toinen, jos minulla olisi. Länsimaisessa ja kiinalaisessa kasvatuksessa on varmasti molemmissa hyviä puolia, mutta kannatan jotain näiden väliltä. Kaikesta huolimatta, jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa niin suosittelen lämpimästi.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar

Philippa Gregory on minulle kirjailijana uusi tuttavuus ja muiden bloggaajien arvioiden perusteella päätin tutustua kirjaan Valkoinen kuningatar.

Tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun Englantiin. Päähenkilö Elisabet Woodville, joka leskeksi jäätyään on menettänyt omaisuutensa päättää hurmata uuden kuninkaan Edward IV:n ja onnistuukin aikeissaan. Elisabet on poliittisesti vaikutusvaltainen nainen ja tämä vaikeuttaa hänen hyväksymistään hovin sisällä. Edward joutuu useasti taisteluiden kautta puolustamaan asemaansa. He saavat seitsemän lasta, joista vanhin, Elisabet on suosikkini.

Tämä kirja on jakanut muissa blogeissa mielipiteitä. Osasin varautua muiden arvostelujen perusteella siihen, että tapahtumat etenevät nopeasti. Jos en olisi tätä tiennyt se olisi saattanut häiritä, mutta ainakaan nyt se ei haitannut. Lukiessa tosin muutaman kerran ajattelin, että no sepäs kävi äkkiä, mutta tarina piti minut otteessaan edetessään. Pidin myös Melusinan vaikutuksesta kirjassa. Minusta se on kiehtova lisä eikä missään nimessä huono asia. Kirjassa on paljon saman nimisiä henkilöitä ja joskus piti pysähtyä miettimään, että mites nämä suvut menivätkään, mutta se voi olla myös omaa tyhmyyttäni eikä kirjan heikkous. Loppu oli avoin, mutta ei häiritsevästi. Kirjan loppusanat olivat mielenkiintoiset ja oli ilahduttavaa huomata, että kirjailija on todella panostanut taustatyöhön.

Myönnän, että jossain kohtaa ajattelin, että joku tässä mättää, mutta kirja vain parani loppua kohden ja odotan jo innolla toisen osan suomennosta. Tietääkö kukaan, että koska se julkaistaan?

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Jean Kwok: Käännöksiä

Tämän kirjan sain loppuun jo perjantaina, mutta vasta nyt ehdin kirjoittaa tänne.

Löysin Käännöksiä-kirjan jonkun blogin kautta ja innostuin heti. Kirja löytyi lähikirjastoni hyllystä, joten äkkiä hakemaan eikä ollut turha reissu.

Kirja kertoo 11-vuotiaan Kimberlyn tarinan kuinka hän ja ummikkoäitinsä selviävät Yhdysvalloissa ja sopeutuvat uuteen rankkaan elämään. Kotona Hongkongissa kaikki oli hyvin erilaista. Kimberly joutuu hoitamaan paljon hankalia asioita äidin puolesta ja opetuksestakaan hän ei aluksi ymmärrä lähes mitään. Opintojensa lisäksi Kimberly joutuu auttamaan äitiään yömyöhään vaatetehtaalla. Hän on kuitenkin hyvin älykäs ja uuttera ja päätyy stipendin turvin yliopistoon. Hänen tavoitteenaan ja motiivinaan on saada itselleen ja äidilleen parempi tulevaisuus. He asuvat kylmässä murjussa, jonka Paula-täti on heille löytänyt. Paula-täti katsoo oikeudekseen kontrolloida heidän elämäänsä eikä hän kestä Kimberlyn menestystä. Heillä ei saa mennä paremmin kuin hänellä. He ovat hänelle niin paljon velkaa auliista avusta. Kimberlyllä ei ole aikaa ystävilleen, mutta hän silti kohtaa elämänsä rakkauden, kaksi erilaista rakkautta.

Käännöksiä on helppolukuinen, koskettava ja todella koukuttava lukuromaani. En olisi malttanut laskea sitä käsistäni.

Henkilöt olivat hyvin erilaisia ja kaikilla oli selvä paikkansa ja tarkoituksensa. Jotkut henkilöistä olivat todella ärsyttäviä. Välillä olisi tehnyt mieli huutaa ääneen, että siitäs sait!

Kulttuurien väliset erot on saatu kirjassa mielestäni hyvin esiin. Rouva Chang noudattaa hyvin tarkkaan kiinalaisia perinteitä ja tapoja. Ihmiselle ei voi sanoa päin naamaa mitä ajattelee eikä ystävien luona voi käydä, koska muuten he odottavat vastavierailua. Ja eihän sillä ole väliä millaisia alusvaatteita käyttää, koska toiset eivät katsele niitä.

Välillä mietin, että miten on mahdollista menestyä koulussa niin hyvin. Opetus on vieraalla kielellä ja tehtaassa ei voi opiskella. Pienestä sanakirjasta tuskin löytyy kattavasti apua kaikkiin oppiaineisiin. Eikä Kimberlyllä ole juuri aikaa nukkua. Ehkä minä olen vain laiska länsimaalainen enkä siksi voi ymmärtää.

Loppuun olin ehkä hieman pettynyt, mutta se ei himmennä tämän kirjan vetovoimaa, koska en ollut varma miten olisin halunnut kirjan päättyvän. Tämän kirjan perusteella odotan lisää kirjailijan tuotoksia.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Antikvariaatista ja kirjakaupasta

Viihdyn äärimmäisen hyvin kirjastossa, kirjakaupassa ja hyvissä antikvariaateissa. Tänään pääsin niihin kaikkiin ja olin intoa täynnä.


Olin päivän saldostani todella onnellinen. Kuvan viisi ylintä kirjaa löysin antikvariaatista ja ne maksoivat yhteensä 25€. Bernard Cornwellin kirjat ostin kirjakaupasta 10,25€/kpl. Odotan kovasti, että pääsen aloittamaan tuon sarjan. Kaikkein yllättynein olin, kun ensin katsoin kaupassa Tarkoitetun hintaa (se maksoi yli 20€) ja antikvariaatista sain kirjan kahdeksalla eurolla. Humaa-pokkaria löytyi oikein kaksin kappalein ja tietysti valitsin sen parempi kuntoisen. Jos tykkään ensimmäisestä osasta niin hankin muutkin osat. Kinsellan kirjoja on mukava lukea silloin tällöin ja Avalonin usvat-kirja on kiehtonut minua siitä asti kun kuulin siitä.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Anne Puistomäki: Khao Lak Tsunamin jälkimainingit


Takakannesta: " Perheen joulunvietto paratiisisaarella muuttui tapaninpäivänä 2004 hetkessä helvetiksi hyökyaallon iskiessä rantaan." Kirjan kirjoittaja Anne Puistomäki kertoo omakohtaisesta kokemuksestaan tsunamin iskiessä ja mitä sen jälkeen tapahtui. Hän menetti luonnonkatasrofissa perheensä ja selvisi yhdeksän kilometrin "uintimatkastaan" kuin ihmeen kaupalla. Kirjassa kuvataan sitä, miten huonot oltavat turisteilla paikallisessa hoidossa oli ja miten onnettomuuden jälkeen yksityisyys hävisi.

Kirja oli hyvin koskettava ja sitä lukiessani mietin, että miten ihmiset voivat olla noin julmia. Mielestäni vain ne, jotka ovat sen kauheuden kokeneet voivat sen todella ymmärtää.

Lainasin tämän kirjan anopiltani. Hän tarjosi tätä kirjaa minulle juettavaksi jo muutama vuosi sitten, mutta silloin en pystynyt vielä lukemaan sitä. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että asun samassa kaupungissa kuin kirjan kirjoittaja asui ennen onnettomuutta ja muistan kun yläasteella vietimme eritysen hiljaisen hetken, koska kirjoittajan tytär oli saman yläasteen oppilaita. Minusta kirjan kirjoittaja on äärimmäisen kova taistelija ja lukiessa toivoin, ja toivon että hänelle kuuluu nykyään hyvää.

Jos etsit tositapahtumiin perustuvaa koskettavaa kirjaa niin suosittelen ehdottomasti. Minä olen aika herkkä ja en pystynyt nukkumaan kirjan loputtua. Pakko oli lukea hömppää, että sain unen päästä kiinni.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja


Siskoni sai Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan viime jouluna lahjaksi. Siskoni suositteli sitä jo silloin, mutta en ottanut luettavaksi. Kuulin siitä useita kehuja ja kun kaipasin pitkästä aikaa luettavaa päädyin Mielensäpahoittajaan. Ja tämä kirja herätti taas lukuintoni. Kirja koostuu pienistä kappaleista, kun päähenkilö kertoo asioita, jotka syystä tai toisesta pahoittavat hänen mielensä. Kirja on hyvin helppolukuinen ja päähenkilön oivallukset hauskoja.

"On muka nopea se moottoritie. Kysyn: Miten tie voi olla nopea? Samaa vauhtia se liikkuu autobaani, härkätie taikka kinttapolu. Nimittäin ei yhtikäs mitään vauhtia. Ihan paikallaan tiet pysyvät. Ihminen liikkuu ja auto liikkuu." Näinhän se on. 
En voinut mitään sille, että ajoittain tuli eräs sukulainen mieleen. Kirja sai minut hymyilemään ja nosti aidon hymyn kasvoille. Olisin voinut lukea vielä lisää ja melkein mieleni pahoitin, kun se loppui.

Pidin kirjasta niin paljon, että voisin lukea lisää Kyrön tuotantoa. Voiko joku suositella muita Kyrön teoksia?

Tästä se alkaa

Tajusin muutama päivä sitten kirjablogien ihmeellisen maailman. Kuinka paljon kiinnostavaa luettavaa löysinkään ja sain pitkän listan uusia tuttavuuksia. Kiitos teille niistä! Tarkoitukseni ei ole matkia muita, mutta saatan kirjoittaa sellaisista kirjoista, joista moni pidempään kirjablogia pitänyt on ajat sitten kirjoittanut.

Tätä kirjoittaessani olen 24-vuotias. Olen pitänyt lukemisesta, kirjastoista ja kirjojen ostamisesta niin kauan kuin muistan. Lukemiseni nopeus vaihtelee käytettävisssä olevan ajan ja innostuksen mukaan. Nuorempana luin eniten fantasiaa ja pidän siitä vieläkin, vaikka melkein kaikki kiinnostaa. Dekkareista en ole kovin kiinnostunut, mutta jotain voisi joskus kokeilla. En ole kovin hyvä luokittelemaan kirjoja, että mitä lajityyppiä ne ovat. Sillä ei oikeastaan ole merkitystä kunhan kirja on hyvin kirjoitettu ja käsitelty tarina tai aihe kiinnostava. Minua harmittaa kovasti, jos kirjoissa esiintyy kirjoitusvirheitä. En osaa lukea vain yhtä kirjaa kerrallaan. Minulla on vähintään aina muutama sängyn vieressä odottamassa vuoroaan. Odotan, että saisin jossain vaiheessa oman lukunukkauksen. Yleensä aina luen kirjat suomeksi, jos mahdollista, koska koen, että en osaa englantia tarpeeksi hyvin. Haluan ymmärtää kaiken mitä luen. Suomennosten odottaminen on välillä turhauttavaa varsinkin, kun ei aina tiedä milloin kiinnostava kirjasarja käännetään, jos käännetään. Luen kirjan mieluummin kovakantisena, mutta en vieroksu pokkareitakaan. En lue paljoakaan suomalaisten kirjoittamia kirjoja, vaikka kaksi ensimmäistä kirjaa, joista aion kirjoittaa ovat suomalaisten kirjoittamia. Hassua. :)

Toivon, että viihdyt blogissani.