perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kim Edwards: Muisto tyttärestäni

Kim Edwards oli minulle monen muun kirjailijan ohella uusi tuttavuus ja kiinnostavan aiheen takia valitsin Muisto tyttärestäni-kirjan luettavaksi. Tämän blogin lyhyen historian aikana olen lukenut monta hyvää kirjaa. Tämä kirja ei kuitenkaan kuulu niiden kirjojen joukkoon.

Kirjan tapahtumat alkavat vuonna 1964, kun lääkäri David Henry auttaa vaimoaan Norahia synnytyksessä. Synnytyksessä on mukana myös sairaanhoitaja Caroline Gill. Kaikkien yllätykseksi vauvoja onkin kaksi, poika ja tyttö. Poika, Paul on terve, mutta tytöllä Phoebella on Downin syndrooma. Davidilla on itsellään ollut sydänsairas sisko, jonka kuolema saa Davidin uskomaan, ettei tyttö kuitenkaan selviä. Hän haluaa säästää vaimoaan murheelta ja pyytää Carolinea viemään tytön vammaisten lasten hoitokotiin. Caroline ei kuitenkaan pysty jättämään lasta siihen kamalaan paikkaan vaan päättää kasvattaa Phoben omana tyttärenään. Vaimolleen David valehtelee tytön kuolleen synnytyksessä. Tästä päätöksestä syntyy muuri heidän välilleen. Norah haluaa järjestää tyttärelleen muistotilaisuuden ja totuuden kertominen käy aina vain vaikeammaksi. Vuosien vieriessä Norah suree yhä tytärtään varsinkin, kun David ei halua lisää lapsia. Murrosikäinen Paul janoaa isänsä kunnioitusta, kun Paulin toivoma musiikkiura ei vastaa isän asettamia toiveita pojan tulevaisuudesta. Davidin ja Norahin avioliitto ajautuu ongelmiin jo kun Paul on pieni. David uppoutuu valokuvausharrastukseensa pystyäkseen elämään valheensa kanssa, kun taas Norah uppoutuu uuteen työhönsä matkatoimistossa. Kirjassa edetään molempien kaksosten ja vanhempien elämää seuraten. Tapahtumat ovat hyvin arkisia. Vaikeuksia perheen sisällä on ihan riittämiin.

Kirjan aihe on hyvä ja kiinnostava, mutta en ymmärrrä tämän kirjan saamia kehuja. Minua tämä ei missään määrin lumonnut. Päinvastoin pitkästyin monessa kohtaa ja odotin saavani tämän loppuun, että pääsen lukemaan jotain parempaa. Kirjaa olisi voinut tiivistää. Olen yleensä huono arvaamaan loppuratkaisuja, mutta tässä arvasin sen, joka oli mielestäni valju. Oleellinen käännekin osui mielestäni outoon kohtaan. Tämä tuntui jotenkin raskaalta lukea ja siinä menikin paljon enemmän aikaa kuin toivoin. Lukeminen tuntui tahmealta.  En erityisemmin pitänyt kirjan henkilöistä. Kaikki etääntyivät tosistaan enemmän tai vähemmän ja olisin toivonut muurin olevan paremmin murrettavissa.

Valinnanvaikeuksia

Sain aviomieheltäni ihanan syntymäpäivälahjan. Hauskinta tässä oli se, että pari päivää ennen totesin miehelleni, että en taida saada kirjalahjaa. Hän oli jo silloin ilman vinkkausta hankkinut tämän lahjakortin. :) Hyvin pokka pysyi, ja vedätyskin vielä. "Sullahan on niin paljon kirjoja ja niitä saa kirjastosta". Aikaisemmin kun perustin tämän blogin mieheni lupasi, että ostaa minulle kirjan kun blogillani on vähintään 50 lukijaa. Siihen on vielä matkaa, mutta olen iloinen jokaisesta lukijasta. :)

Kortti on vuoden voimassa, mutta on todella vaikea valita mitä haluaisin. En heti tänään ainakaan osta mitään. Tuskin ensi viikollakaan. Haluaisin kuulla teidän suosikkejanne, mitä suosittelette?

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Jodi Picoult: Sisareni puolesta

Sisareni puolesta on tarina perheestä, joka taistelee pitäkseen sen kokonaisena vakavan sairauden keskellä. Valintojen eettisyys ja moraali näyttelevät tässä suurta osaa. Minua tämä kirja tuli tietyllä tapaa todella lähelle, koska olen itsekin fyysisesti erilainen. Minulla on synnynnäinen liikuntavamma ja käytän liikkumiseen ensisijaisesti pyörätuolia. Eihän se ole sama asia kuin syöpä, mutta tätä lukiessa mietin paljon vanhempieni tuntoja ollessani pieni, koska tiedän, että he haluavat parastani, ja että minun on hyvä olla. Niin kuin tämänkin kirjan vanhemmat pohjimmiltaan. Lukiessani mietin mikä on oikein mikä väärin. Olen tämän luettuani onnellinen ettei vammani vaikuttanut isosiskoni elämään ainakaan tällä tavalla ja saamme olla toisistamme riippumattomia yksilöitä.

Kate sairastaa harvinaista aggressiivisen leukemian muotoa ja tarvitsee useita verensiirtoja ja leikkauksia pysyäkseen hengissä.  Sairautta ei voi parantaa, mutta toimenpiteet antavat toivoa lisäajasta. Kun Katen isoveli Jesse ei sovi solujen, veren tai luuytimen luovuttajaksi saa perheen kolmas lapsi Anna alkunsa. Hän on koeputkilapsi, tarkoituksellisesti Katen kanssa yhteensopiva. Anna on aina käytettävissä, kun Katen tilanne sitä vaatii. 13-vuotiaana Anna alkaa enemmän pohtia ja löytää omaa identitettiään ja tajuaa elävänsä sisarensa ehdoilla tämän kudos- ja solupankkina. Annaa ei esimerkiksi päästetä pitkälle jääkiekkoleirille, koska se on Katen kannalta iso riski. Kukaan ei voi auttaa, jos Katen tila huononee Annan poissaollessa. Asetelma saa Annan pohtimaan paikkaansa maailmassa. Olisiko hän edes syntynyt ellei sisko tarvitsisi hänen kehoaan? Katen voimakkaiden hoitojen myötä hän tarvitsee kipeästi munuaissiirteen ja Annan pitäisi jälleen antaa jotain itsestään Katen pelastamiseksi. Anna haluaa lääketieteellisen itsemääräämisoikeuden ja tekee ensimmäisen päätöksen sitä kohti. Kanteen nostaminen vanhempia vastaan pakottaa pohtimaan perheen sisäisiä suhteita ja raastaa sitä. Etenkin perheen äiti Sarah yrittää useasti saada Annan perumaan kanteensa, että asia voitaisiin käsitellä ilman tuomaria. Annna ei kuitenkaan luovu kanteesta. Hän haluaa juristinsa ja oikeuden määräämän edunvalvojan auttamaan saadakseen kuuluviin omat ajatuksensa ja vapauden kaipuunsa.

Kirja oli koukuttavan hienosti kirjoitettu. Vakavaa aihetta käsiteltiin useista näkökulmista sopivalla painolla. Pidin kertojan vaihtelusta se toimi tässä kirjassa hyvin ja sai näkökulmiin vivahteikkuutta. Lukuhetket venyivät pitkiksi ja aion tämän kirjan perusteella lukea lisää Jodi Picoultia.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Candace Bushnell: Sinkkuelämää: Carrien nuoruusvuodet

Sinkkuelämää-sarja ja elokuvat olivat mukavaa ajanvietettä. Siskoltani kuulin tästä kirjasta. Hänellä on kirja englanniksi, mutta koska halusin lukea sen suomeksi lainasin kirjastosta. Kyselin kirjasta vähän etukäteen ja koska tiesin ettei juonellisesti kannata odottaa mitään ihmeellistä odotusarvoni kirjaa kohtaan eivät kohonneet liian ylös ja pystyin lukemaan tämän leppoisana kesäkirjana. Yleensä en kauheasti harrasta hömppää, mutta ajattelin, jos isosisko pystyy lukemaan tämän ilman pahaa pettymystä niin kyllä minäkin.

Takakannen teksti kopioitu kustantaja Tammen sivuilta: "Ennen kuin Carrie Bradshaw'sta tuli New Yorkin sinkkuelämän oivaltava havainnoija, hän oli tavallinen pikkukaupungin kasvatti. Lähde mukaan seuraamaan, kuinka 16-vuotiaasta lukiolaistytöstä kasvaa teräväsilmäinen kirjoittaja. Carrien nuoruusvuodet kertoo Carrien viimeisestä lukiovuodesta Castleburyssa, jossa hän asuu isän ja kahden pikkusiskon kanssa. Äiti on kuollut syöpään, mutta jättänyt tyttärelleen perinnöksi feministisen kipinän. Kun sydäntenmurskaaja ja paha poika Sebastian Kydd palaa vuosien jälkeen Castleburyyn, Carrien maailma mullistuu. Koulun tyttöjen salainen päiväuni osoittaa olevansa kiinnostunut juuri Carriesta, ja kaikki vaikuttaa epätodellisen onnelliselta. Rakkauden lisäksi Carriella on kuitenkin myös toinen unelma: hän tahtoo tulla kirjailijaksi. Mutta miksi tuntuu, että tytön on valittava joko poikaystävä tai ura jo 16-vuotiaana? Tarkkanäköiseen tapaansa Carrie analysoi kokemaansa ja ammentaa siitä jutun aiheita. Yliopisto häämöttää nurkan takana, mutta sitä ennen Carrie päättää seurata suurta unelmaansa: edessä on kesä New Yorkissa kirjoittajakoulussa..."

En yleensä kopioi takatekstejä, mutta tästä kirjasta ei juuri kattavampaa esittelyä tarvita. Carrien ja ystäviensä elämä pyörii poikien, hauskanpidon, koulun ja tulevaisuuden haaveiden ympärillä. Noin kymmenen vuotta sitten olisin varmasti pitänyt nuorten päivittäisten murheiden pyörittämisestä enemmän, nyt tuntui vähän, että olen tähän liian vanha, vaikka tämä luokitellaan aikuisten kirjaksi. Ei kuitenkaan kaduta tähän käytetty aika, koska sain tämän tuskattomasti loppuun mihin en kaikkien aloittamieni kirjojen kanssa ole pystynyt. Jossain vaiheessa saatan lukea tämän jatko-osan, mutta sitä ennen tärkeyslistalla on vino pino kaikkea muuta. 

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Nälkäpeli 1

Nälkäpeli on vuosittain järjestettävä tosi-tv kilpailu, jota Panemin kansalaisten on pakko katsoa. Peli on rangaistus kansan kapinoinnista hallitsijoita vastaan. Panemin kaupunki on syntynyt Pohjois-Amerikan raunioihin, jota ovat riepotelleet muun muassa luonnonkatastrofit ja kuivuus. Alue on jaettu pääkaupunkiin Capitoliin ja kolmeentoista vyöhykkeeseen. Mitä kauempana pääkaupungista asuu sitä kurjemmat elinolot vyöhykkeellä on. 13. vyöhyke tuhoutui täysin kapinassa.

Päähenkilö Katniss asuu vyöhykkeellä 12 eikä paikka kuulosta yhtään houkuttavalta. Salametsästys ystävä Galen kanssa on välttämätöntä päivittäisen aterian hankkimiseksi. Katnissin isä menehtyi hiilikaivoksen rähjähdyksessä ja Katniss kantaa vastuuta äidistään ja pikkusiskostaan Primistä.

Nälkäpeliin osallistujat arvotaan 12-18-vuotiaiden joukosta. Jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan mukaan poika ja tyttö. Näin saadaan kasaan 24 pelaajaa. Pelaajat pakotetaan vaativiin luonnonolosuhteisiin. Tarkoituksena on tappaa kanssakilpailijat mielellään siten, että Capitolin yleisö saa hyvää viihdettä. Pelinjärjestäjä voi kontrolloida peliä muun muassa muuttamalla alueen lämpötilaa tai aiheuttaa poikkeustilanteen yleisön mielenkiinnon takaamiseksi. Koitoksesta viimeisenä henkiin jäänyt pelaaja voittaa.

Katnissin kyvyt joutuvat koetukselle, kun hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa. Vyöhykkeen 12 poikapelaajaksi arpa arpoo leipurin pojan Peetan. Vastus ei ole helppo, koska Peeta antoi Katnissille leipää, kun hän sitä hädässään tarvitsi isän kuoltua. 

Odotin tätä kirjaa pitkään kirjastosta enkä ihmettele sen suosiota. Kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja elin vahvasti pelissä mukana. Onneksi minun ei tarvitse odottaa kovin kauan ainakaan toisen osan saamista käsiini. Kolmas osa onkin asia erikseen. Elokuvaa en ole nähnyt enkä välttämättä haluakaan nähdä. Pelkään, että siinä kävisi niin kuin ensimmäisen Harry Potter-elokuvan kanssa aikoinaan eli elokuva ei vastaa riittävästi mielikuviani maailmasta, henkilöistä ja pienistä yksityiskohdista, jolloin keskityn enemmän mielikuvieni eroihin kuin itse elokuvaan, vaikka se olisi muuten hyvin toteutettu filmatisointi kirjasta.  

   

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Sarita Skagnes: Vain tytär

Vain tytär on Sarita Skagnesin selviytymistarina ja omaelämäkerta intialaisessa kulttuurissa elämisestä ja siitä irrottautumisesta.

Intialaisessa kulttuurissa tyttäriä ja naisia ei arvosteta. Vain pojilla on merkitystä, koska he pysyvät suvussa, jatkavat sukua ja tuottavat perheelle kunniaa. Naiset ovat miesten omaisuutta ja naiset eivät saa asettua miestä vastaan tai tehdä mitään päätöksiä. Niskurointi on häpeällistä ja rangaistus voi olla miten julma tahansa. Yhteisön silmissä ei saa menettää kunniaansa ja kunnia voidaan palauttaa kunniamurhalla.

Sarita eli Satwant jätetään Intiaan tädin palvelijaksi vanhempien ja muiden sisarusten muuttaessa Norjaan. Sarita vaihdetaan poikaserkkuunsa, että hänen perheensä saa perillisen. Tädin luona elämä on yhtä helvettiä, kun Saritan serkut raiskaavat hänet. 16-vuotiaana Sarita muuttaa Norjaan, mutta hän ei tunne kuuluvansa perheeseensä. Saritan sikhi-isä on autoritaarinen, seksiaddikti ja väkivaltainen psykopaatti, joka korostaa perinteistä intialaista kunniakäsitystä. Perheen äiti on isän sätkynukke ja kaikki pelkäävät häntä enemmän tai vähemmän.


Norjassa Sarita huomaa, että naisella on länsimaissa oikeus päättää itse omasta ruumiistaan ja tehdä itse elämäänsä koskevia valintoja, esimerkiksi valita itse poikaystävä pakkoavioliiton sijaan. Sukulaisten mielestä Saritalle on kasvanut norjalaiset vapauden siivet ja hän on todella röyhkeä ja häpeämätön noustessaan lopulta isäänsä vastaan. Hän vastustaa avoimesti vanhempiensa ei-pohjoismaisia perinteitä ja isänsä väkivaltaisuutta. Perhe ei hyväksy sitä, että Sarita kertoo ulkopuolisille perheen ongelmista. Kun Sarita saa norjalaisen poikaystävän eikä halua tulla enää kotiin hakattavaksi poliisi joudutaan useasti kutsumaan paikalle. Isä varjostaa tytärtään koko ajan ja haluaa ampua tämän perheen kunnian nimissä. Tukijoiden avulla Sarita pääsee irti suvustaan eikä saa enää koskaan olla heidän kanssaan tekemisissä. He pääsevät naimisiin ja uusi perhe ottaa turvallisuutensa takia uudet henkilöllisyydet. Sarita saa myös viralliset paperit, joita hänellä ei ennen ollut ja pystyy jatkamaan taas opintojaan kohti työelämää. 


Kirjan lopussa on mielenkiintoisia tilastotietoja naisten ja tyttöjen asemasta Intiassa. Surulllista luettavaahan tämä aihe on, mutta minua lohduttaa, että Sarita sai vapauden, uuden norjalaisen perheen ja pääsi pois isänsä alistuksesta, kertoohan hän itse tarinansa. Minua kuvottaa se kuinka kunnian nimessä voidaan vaijeta, valehdella ja tehdä kaikkia kamaluuksia ihmisille. Onneksi maailmassa on ihmisiä ja järjestöjä, jotka jaksavat taistella vallitsevien olosuhteiden parantamiseksi.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Erin Morgenstern: Yösirkus

Tämän kirjan löysin Nenä kirjassa blogin kautta. Nyt kirjan luettuani tutustuin kunnolla Norkun postaukseen ja totean, että jaamme aika samankaltaiset tuntemukset kirjasta. Tästä on vaikea kirjoittaa, vaikka lukeminen oli helppoa ja hyvin etenevää. Olen lukenut ennen blogiaikaa paljon fantasiakirjallisuutta, mutta tämä tuntui raikkaalta, uudelta, kiinnostalla tavalla mystiseltä ja oudoltakin.

Nimensä mukaisesti yösirkus on auki vain öisin. Se avautuu auringon laskiessa ja sulkeutuu juuri ennen sarastusta. Sirkuksesta ei osaa sanoa mistä, milloin ja mihin se ilmestyy. Siruksessa on toinen toistaan hienompia telttoja. Värimaailma on ulospäin mustavalkoinen, harmaa ja vähän punainen.

Kirja sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Nuoret taikurit Celia ja Marco kilpailevat toisiaan vastaan pelissä, johon he ovat tahtomattaan sidottuja. Molemmat ovat valmistautuneet kohtaamiseen tahoillaan Celia isänsä, Marco harmaapukuisen miehen, jota pitää isänänään  valmennuksessa. Celia ja Marco rakastuvat toisiinsa, mutta he eivät tiedä, että voimia ja luovuutta vaativa kilpa päättyy vain vastustajan kuolemaan. Tilanteesta ulospääsyyn vaaditaan ennennäkemätön voimanponnistus ja Bailey maalaispojan apu. Kohtalon muuttaminen vaatii tietysti taikuutta.

Mielestäni kirja on tosi hyvä. Se on kaikkea sitä mitä takakannen teksti lupaa. Ainutlaatuinen, otteessaan pitävä ja lumoava rakkaustarina, joka vetoaa kaikkiin aisteihin. Ympäristön kuvaus tekee lukemisesta helppoa se on kaunista, mutta ei yhtään puuduttavaa. Minä ainakin elin mukana tarinassa loppuratkaisuun asti, jota en osannut arvata etukäteen. 

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Mielenkiintoiset uutuudet 2012

Monissa blogeissa on listattu mielenkiintoisia uutuuksia. Tässä minun kiinnostukseni herättäneet teokset. Kotimaiset loistavat poissaolollaan Karoliinan kirjaa lukuun ottamatta. J.K. Rowlingin uutuuden luen vasta suomennoksen ilmestyessä. Osa näistä kiinnostaa enemmän ja tulee luettua nopeastikin, kun osa saa odottaa. Minulla on niin paljon vanhempia kiinnostavia kirjoja lukematta ja ne saa kirjaston kautta useammin suoraan hyllystä. Suurimman osan tulen lainaamaan kirjastosta, koska ei ole tilaa eikä rahaa ostaa omaksi. Bernard Cornwellin kirjan ostan todennäköisesti, koska minulla on sarjan aiemmatkin osat.

Otava

Ayad Akhtar, Appelsiininkuorten katu
David Nicholls, Kaikki peliin
Daphne Sheldrick, Rakkauteni Afrikka
Joyce Carol Oates, Sisareni, rakkaani
Hélène Grémillon, Uskottuni

Tammi

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
Eduardo Mendoza: Kissatappelu. Madrid 1936
Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala

Bazar

David Safier: Happy Family
Bernard Cornwell: Kuninkaiden kuolema
Tatiana de Rosnay: Mokka
Philippa Gregory: Punainen kuningatar
Kim Edwards: Unien järvi

WSOY

Vilmos Csaplar: Hitlerin tytär
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Gummerrus

Chris Cleave: Poikani ääni
Ernest Cline: Ready Player One

Siltala

Herman Koch: Illallinen

Karisto

Anna Godbersen: Ihania päiviä
Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (Gigi ja Henry 1)

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Lang Lang: Pitkä matka menestykseen

Laulan kahdessa kuorossa ja olin toukokuuussa Vaasassa kuorofestivaaleilla. Lauantai-iltana kävimme konsertissa, jossa lauloi kiinalainen lapsikuoro. He olivat todella taitavia se välittyi selvästi, vaikka sanoista en tietenkääm ymmärtänyt mitään. Konsertin jälkeen keskustelimme kiinalaisten kovasta panostuksesta ja odotuksista lapsiinsa. Eräs kuorolainen suositteli minulle Lang Langin tarinaa, kun kerroin hänelle Tiikeriäidin laistelulaulusta. Pitihän se heti varata kirjastosta.

Lang Lang on syntynyt 1982 Shenyangissa, ja on musiikillisesti hyvin lahjakas. Hänen vanhempansa olivat nuoria kulttuurivallankumouksen aikaan ja joutuivat luopumaan omista unelmistaan. Nyt he omistavat elämänsä Lang Langin uran luomiseen ja poika kokee olevansa sen velkaa vanhemmilleen. Lang Lang voitti ensimmäisen pianokilpailunsa 5-vuotiaana, harjoitteli 6-vuotiaana kuusi tuntia päivässä ja muutti 9-vuotiaana isänsä kanssa Pekingiin opiskelemaan huippukonservatorioon, johon monen sadan joukosta hyväksyttiin 15 opiskelijaa. Äiti jää töihin Shenyangiin edessä on monien kuukausien jopa vuosien ero rakkaasta äidistä. Lang Langin pahin orjapiiskuri on hänen isänsä. Äiti tekee pojasta hellimällä liian pehmeän, jos he harvoin tavatessaan juttelevat se vie liikaa aikaa arvokkaalta harjoittelulta. Lang Langin halutaan olevan kaikkein paras. Menestyminen tuo kunniaa koko suvulle ja palkitsee vanhempien uhraukset. Kukaan ei kuitenkaan voi koko ajan voittaa ja kun Saksan kulpailun sijoitus on 5. isä haluaa Lang Langin hyppäävän parvekkeelta tai tappavan itsensä pillereillä. On hirveä häpeä palata hävinneenä takaisin Kiinaan. Tämä tapaus jättää pysyvät jäljet isän ja pojan suhteeseen. Kiinassa menestys mitataan kilpailujen voitolla, kun taas Yhdysvalloissa, minne Lang Lang menee myös opiskelemaan ja asumaan tärkeää on myös tulkinnan rikkaus ja aito rakkaus musiikkiin. Lang Langista tulee myös Unicefin lähettiläs ja hän käy muun muassa Tansaaniassa ja nauhoittaa levyn myös Suomessa, Mikaelissa Mikkelissä.

Lukiessani tätä koin paljon samoja tunteita kuin Tiikeriäidin taistelulaulussa. Olen kiitollinen suomalaisesta lapsuudesta. Kiinassa klassinen musiikki on arvostettua ja kilpailu äärimmäisen kovaa. Jos et voita kilpailuja kukaan ei muista sinua.