lauantai 2. kesäkuuta 2012

Lang Lang: Pitkä matka menestykseen

Laulan kahdessa kuorossa ja olin toukokuuussa Vaasassa kuorofestivaaleilla. Lauantai-iltana kävimme konsertissa, jossa lauloi kiinalainen lapsikuoro. He olivat todella taitavia se välittyi selvästi, vaikka sanoista en tietenkääm ymmärtänyt mitään. Konsertin jälkeen keskustelimme kiinalaisten kovasta panostuksesta ja odotuksista lapsiinsa. Eräs kuorolainen suositteli minulle Lang Langin tarinaa, kun kerroin hänelle Tiikeriäidin laistelulaulusta. Pitihän se heti varata kirjastosta.

Lang Lang on syntynyt 1982 Shenyangissa, ja on musiikillisesti hyvin lahjakas. Hänen vanhempansa olivat nuoria kulttuurivallankumouksen aikaan ja joutuivat luopumaan omista unelmistaan. Nyt he omistavat elämänsä Lang Langin uran luomiseen ja poika kokee olevansa sen velkaa vanhemmilleen. Lang Lang voitti ensimmäisen pianokilpailunsa 5-vuotiaana, harjoitteli 6-vuotiaana kuusi tuntia päivässä ja muutti 9-vuotiaana isänsä kanssa Pekingiin opiskelemaan huippukonservatorioon, johon monen sadan joukosta hyväksyttiin 15 opiskelijaa. Äiti jää töihin Shenyangiin edessä on monien kuukausien jopa vuosien ero rakkaasta äidistä. Lang Langin pahin orjapiiskuri on hänen isänsä. Äiti tekee pojasta hellimällä liian pehmeän, jos he harvoin tavatessaan juttelevat se vie liikaa aikaa arvokkaalta harjoittelulta. Lang Langin halutaan olevan kaikkein paras. Menestyminen tuo kunniaa koko suvulle ja palkitsee vanhempien uhraukset. Kukaan ei kuitenkaan voi koko ajan voittaa ja kun Saksan kulpailun sijoitus on 5. isä haluaa Lang Langin hyppäävän parvekkeelta tai tappavan itsensä pillereillä. On hirveä häpeä palata hävinneenä takaisin Kiinaan. Tämä tapaus jättää pysyvät jäljet isän ja pojan suhteeseen. Kiinassa menestys mitataan kilpailujen voitolla, kun taas Yhdysvalloissa, minne Lang Lang menee myös opiskelemaan ja asumaan tärkeää on myös tulkinnan rikkaus ja aito rakkaus musiikkiin. Lang Langista tulee myös Unicefin lähettiläs ja hän käy muun muassa Tansaaniassa ja nauhoittaa levyn myös Suomessa, Mikaelissa Mikkelissä.

Lukiessani tätä koin paljon samoja tunteita kuin Tiikeriäidin taistelulaulussa. Olen kiitollinen suomalaisesta lapsuudesta. Kiinassa klassinen musiikki on arvostettua ja kilpailu äärimmäisen kovaa. Jos et voita kilpailuja kukaan ei muista sinua. 

1 kommentti:

  1. Minä luin tämän viime vuonna ja Lang Langin tarina teki ehkä jopa voimakkaamman vaikutuksen kuin Tiikeriäidin taistelulaulu. Kiinalaisessa kulttuurissa uhrautuminen on näköjään hurjan tärkeää. Ajatellen maan kokoa, ymmärrän kyllä tarpeen taistella, esimerkiksi taitavia pianisteja on paljon ja vain kourallinen voi päästä huipulle.

    VastaaPoista