lauantai 16. kesäkuuta 2012

Sarita Skagnes: Vain tytär

Vain tytär on Sarita Skagnesin selviytymistarina ja omaelämäkerta intialaisessa kulttuurissa elämisestä ja siitä irrottautumisesta.

Intialaisessa kulttuurissa tyttäriä ja naisia ei arvosteta. Vain pojilla on merkitystä, koska he pysyvät suvussa, jatkavat sukua ja tuottavat perheelle kunniaa. Naiset ovat miesten omaisuutta ja naiset eivät saa asettua miestä vastaan tai tehdä mitään päätöksiä. Niskurointi on häpeällistä ja rangaistus voi olla miten julma tahansa. Yhteisön silmissä ei saa menettää kunniaansa ja kunnia voidaan palauttaa kunniamurhalla.

Sarita eli Satwant jätetään Intiaan tädin palvelijaksi vanhempien ja muiden sisarusten muuttaessa Norjaan. Sarita vaihdetaan poikaserkkuunsa, että hänen perheensä saa perillisen. Tädin luona elämä on yhtä helvettiä, kun Saritan serkut raiskaavat hänet. 16-vuotiaana Sarita muuttaa Norjaan, mutta hän ei tunne kuuluvansa perheeseensä. Saritan sikhi-isä on autoritaarinen, seksiaddikti ja väkivaltainen psykopaatti, joka korostaa perinteistä intialaista kunniakäsitystä. Perheen äiti on isän sätkynukke ja kaikki pelkäävät häntä enemmän tai vähemmän.


Norjassa Sarita huomaa, että naisella on länsimaissa oikeus päättää itse omasta ruumiistaan ja tehdä itse elämäänsä koskevia valintoja, esimerkiksi valita itse poikaystävä pakkoavioliiton sijaan. Sukulaisten mielestä Saritalle on kasvanut norjalaiset vapauden siivet ja hän on todella röyhkeä ja häpeämätön noustessaan lopulta isäänsä vastaan. Hän vastustaa avoimesti vanhempiensa ei-pohjoismaisia perinteitä ja isänsä väkivaltaisuutta. Perhe ei hyväksy sitä, että Sarita kertoo ulkopuolisille perheen ongelmista. Kun Sarita saa norjalaisen poikaystävän eikä halua tulla enää kotiin hakattavaksi poliisi joudutaan useasti kutsumaan paikalle. Isä varjostaa tytärtään koko ajan ja haluaa ampua tämän perheen kunnian nimissä. Tukijoiden avulla Sarita pääsee irti suvustaan eikä saa enää koskaan olla heidän kanssaan tekemisissä. He pääsevät naimisiin ja uusi perhe ottaa turvallisuutensa takia uudet henkilöllisyydet. Sarita saa myös viralliset paperit, joita hänellä ei ennen ollut ja pystyy jatkamaan taas opintojaan kohti työelämää. 


Kirjan lopussa on mielenkiintoisia tilastotietoja naisten ja tyttöjen asemasta Intiassa. Surulllista luettavaahan tämä aihe on, mutta minua lohduttaa, että Sarita sai vapauden, uuden norjalaisen perheen ja pääsi pois isänsä alistuksesta, kertoohan hän itse tarinansa. Minua kuvottaa se kuinka kunnian nimessä voidaan vaijeta, valehdella ja tehdä kaikkia kamaluuksia ihmisille. Onneksi maailmassa on ihmisiä ja järjestöjä, jotka jaksavat taistella vallitsevien olosuhteiden parantamiseksi.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut joskus tämän kirjoittajan haastattelun jostakin lehdestä, mutta olin jo unohtanut kirjan nimen. Kiitos siis muistin virkistämisestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä :) Tykkään lukea näitä ei ihan uutuuskirjoja ensin, kun ne saa nopeammin käsiinsä. En noteeranut tätä silloin kun se ilmestyi.

      Poista