lauantai 27. huhtikuuta 2013

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!

Jennifer Worth kertoo muistelmissaan ajastaan kätilönä ja aluesairaanhoitajana nunnien äitiyshuollossa, Nonnatus Housessa 1950-luvun Lontoon East Endissä pahamaineisella slummialueella. Koulutuksen saaneita kätilöitä kunnioitetaan alueen maineesta huolimatta, matkaaminen potilaan luokse polkupyörällä on turvallista. Kirjassa on paljon erilaisia ihmiskohtaloita ja nunnat ovat värikkäitä persoonia. Minulla ei ole ainakaan vielä omia lapsia ja lukiessani mietin monta kertaa, että onneksi ei tarvitse synnyttää kotona. Tuohon aikaan ihmiset halusivat synnyttää kotona, mikäli kotiolosuhteet sen sallivat ja pelkäsivät sairaaloita. Lääkäri kutsuttiin usein vain vaikeissa synnytyksissä paikalle auttamaan. Prostituutiosta kertova osuus oli pysäyttävä. Tarinat erilaisista perheistä ovat elämänmakuisia ja koskettavia. Varsinkin pieni keskospoika oli liikuttava, koska itsekin olen syntynyt keskosena, vaikka en ollut läheskään niin pieni kuin se poika. 


Innostuin tästä muistelmateoksesta, kun näin mainoksen YLE1-kanavalla helmikuussa alkavasta sarjasta. Sitten bongasin kirjan, jonkun bloggaajan    blogista ja laitoin varaukseen kirjastosta. Prismassakin tätä hypistelin, mutta onneksi en omaksi hankkinut. Kirja oli hyvä ja aihe kiinnostava, mutta pienet asiat häiritsivät. Minulla on viime aikoina ollut varmaan kevätväsymystä, jotenkin kirjan fonttikoko edesauttoi sitä, että minua alkoi nukuttamaan kesken lukuhetken. Lukeminen vei kauemmin kuin ajattelin ja joku kolahdus jäi puuttumaan, mutta vaikeaa eritellä, että mikä. Kun isosiskoni näki kirjan hän kysyi, että miksen katso sarjaa lukemisen sijaan, että sarja on kuulemma hyvä. Olin jo kirjaa odottaessa päättänyt, että luen kirjan ennen sarjan katsomista. Sarjan kaikki jaksot ovat tällä hetkellä tallennettuina digiboksissa. Onko teistä sarja katsomisen arvoinen?  

**½

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Julie Kibler: Matkalla kotiin

Matkalla kotiin on kertomus kahdesta naisesta ja heidän elämästään. Isabelle on vanha valkoinen nainen ja Dorrie, Isabellen kampaaja ja ystävä, on nuorempi musta nainen. Isabelle pyytää Dorrieta ajamaan hänet hautajaisiin yli tuhannen mailin päähän. Matkalla Isabelle alkaa kertoa Dorrielle nuoruutensa rakkaudesta, Robertista. Isabellen suvun palvelijoina olivat pitkään toimineet Prewittien suvun jäsenet. Robert on perheen taloudenhoitajan poika. Heidän välinen ystävyytensä saati rakkautensa ei ole 1930-luvulla yhteiskunnan asettamien sääntöjen mukaan hyväksyttävää. Isabellen ja Robertin kotikaupungissa on kylttejä, joissa kielletään mustia liikkumasta ulkona auringonlaskun jälkeen. Mustien ja valkoisten kanssakäyminen ei ole vain laitonta, se on hengenvaarallista. Varoituksista huolimatta Isabelle ja Robert valitsevat rakkauden. Eri kasteista tulevat vanhemmat eivät tietenkään hyväksy nuorten tekemää valintaa ja rakkauden hinta on todella kova. Kirjassa liikutaan kahdessa eri aikatasossa. Välillä ollaan Isabellen nuoruudessa, välillä Dorrien nykyhetken ongelmissa, joihin kuuluvat luotettavuusongelmat uuteen hyvään mieheen ja teinipojan toilailut tyttöystävän hyväksi.

Isabellen tarina on ehdottomasti kirjan parasta antia, mutta luin Dorriestakin mielelläni. Kirjassa minua ärsytti eniten Isabellen ahdasmielinen ja tunteeton äiti. Dorrien ongelmat tuntuivat Isabellen tarinan rinnalla aivan mitättömiltä, mutta Dorrien osuudet toivat kirjaan vaihtelua. Kansi ja kirjan kieli olivat mielestäni hyviä ja kirjaa oli helppo lukea. Laina-aika meinasi vahingossa umpeutua enkä voinut uusia varattua aineistoa, joten luin kirjan viimeiset reilut sata sivua arki-iltana yöunien kustannuksella - onneksi. Yhdessä kohtaa ajattelin, että ei tässä varmaan enää kummia tapahdu, mutta onneksi luin kirjan loppuun asti. Minusta kirja oli tosi hyvä. Luin ennen blogiaikaa Piiat kirjan, josta pidin hieman enemmän kuin tästä. Kirjailijan esittelylapussa kerrottiin, että Kibler kirjoittaa juuri toista romaaniaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan.

*****

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Sarah Waters: Vieras kartanossa

Hundreds Hall on englantilaisen yläluokan suvun, Ayresien kotikartartano. Kartano sijaitsee etäällä muista kylän asukkaista ja kärsii kiistattomasta rappiosta, vaikka se halutaan kaikin keinoin kiistää, ja pitää langat käsissä.

Kertojana toimii tohtori Faraday. Hänen äitinsä palveli kartanossa Faradayn ollessa pikkupoika. Kun perheen palvelija Betty tarvitsee lääkäriä Faradayn päätyy sattumalta uudelleen muuttuneeseen Hundredsiin. Hänestä tulee koko perheen lääkäri ja läheinen ystävä. Hän haluaa kuntouttaa toisessa maailmansodassa haavoittunutta Roderickia ja ihailee vanhapiikatytärtä Carolinea. Leskirouva Ayres on myös kiinnostava tutkimuskohde. 

Talossa tapahtuu Bettyn ja Rodin mukaan kaikkea kummallista ikään kuin talo haluaisi sen asukkaile pahaa. Aggressiiviseksi käyvä Gyp-koira, kummalliset äänet, siirtyvät huonekalut ja itsestään alkunsa saanut tulipalo asettavat Faradayn lääkärin taidot koetukselle. Onko kyseessä vain vilkas mielikuvitus tai orastava mielenvikaisuus vai onko talossa todella paha henki, joka vaatii Hundreds Hallin asukkailta todella kovaa hintaa yksi kerrallaan?

Olen varmaan viimeinen bloggaaja, joka nyt vasta luki tämän kirjan. Kirja on saanut merkkittävän maininnan ja paljon näkyvyyttä blogeissa - eikä suotta. Periaatteessa kaikki on kohdallaan: mystinen tapahtumapaikka, kiinnostavat henkilöt ja jännite, joka suorastaan pakottaa lukemaan eteenpäin. Odotuksiani lisäsivät blogisuitsutus, ja teoksen kuuluminen Tammen Keltaiseen kirjastoon. Suomentajastakin on pelkästään positiivisia kokemuksia (Helene Bützow). Mutta silti, jokin pieni asia kirjasta jäi puuttumaan, että tämä olisi ollut minulle ihan täydellinen lukukokemus. Yksi syy on ehkä lopun tapahtumissa, mutta sekään ei riitä syyksi, koska en tiedä, millainen loppu olisi ollut parempi. Suosittelen ehdottomasti, jos et ole tätä kartanomatkaa vielä tehnyt. Vieras kartanossa jää lukemisen jälkeen mieleen eikä käytetty aika missään nimessä harmita. Enemmän minua harmittaa etten osaa paremmin analysoida täydellisyydestä puuttuvaa palasta.    

***½

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Liebster Award-tunnustus

Sain Pihin naisen elämää-blogista kivan tunnustuksen. Kiitos siitä! :)
Liebster Award-tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa.
 
Pihin naisen minulle esittämät kysymykset ja vastaukseni:
1. Onko sinulla kirjallisuusgenreä, jota et lue (esim. novellit, sarjakuva, runous, dekkarit, romantiikka, historialliset romaanit, scifi jne.)?
Novellit ja runot eivät ole minun juttuni.

2. Huonoin lukemasi kirja?
Vaikea kysymys. Kiinnostavia kirjoja maailmassa on enemmän kuin pystyn elämäni aikana lukemaan, joten jos kirja on todella huno (pakkopullaa) niin saatan jättää sen kesken. Huonointa en osaa nimetä, koska useimmiten kahlaan huonotkin loppuun. 

3. Oletko lukenut kirjaa, jota sinun tekee mieli hehkuttaa? Jos, niin mikä?
Tällä hetkellä ei tee mieli hehkuttaa mitään. Pidän lukulistojen laatimisesta ja bongaan paljon luettavaa muiden lukijoiden blogeista heidän hehkutuksensa tai mielenkiintoisen arvostelun perusteella.
 
4. Luetko ennemmin ohuen kirjan vai ns. järkäleen?
Järkäleen. Sisältö merkitsee kuitenkin enemmän kuin sivujen määrä.
5. Harrastatko jotakin muuta lukemisen ja bloggaamisen lisäksi?
Laulan kahdessa kuorossa. (1.sopraano)
6. Tykkäätkö lukea tietokirjoja vai pysytteletkö kaunokirjallisuudessa?
Pysyttelen kaunokirjallisuudessa. Elämäkerrat tai omaelämäkerralliset kirjat kiinnostavat, mutta ne taitavat kuulua kaunokirjallisuuteen.
 
7. Onko laukussasi aina mukana kirja vai luetko yleensä vain kotona?
Luen kotona ja muualla. En osaisi mennä esim. appivanhempien luo (välimatka 200km) tai reissuun ilman hyvää luettavaa.
 
8. Oletko lukenut koko ikäsi vai aloittanut aktiivisen lukuharrastuksen vasta aikuisiällä?
Lapsena rakastin sitä, kun minulle luettiin. (Ennen kuin opin itse lukemaan.) Olen käyttänyt kirjastoja pienestä pitäen ja lukenut paljon. Opiskeluaikana en lukenut juurikaan kaunokirjallisuutta. Sitten löysin blogien ihmeellisen maailman. :) Haluaisin löytää edes helmet lukulistoilleni niiltä vuosilta, kun en juuri lukenut. (2003-2010) 

9. Paras kuuntelemasi äänikirja?
En ole kuunnellut (vielä) yhtään aikuisten äänikirjaa. Lapsena lainaisin kirjastosta usein c-kasetilla Vaahteramäen Eemeliä ja Peppi Pitkätossua. Nyt aikuisena ostin ne äänikirjoina omaksi.

10. Kirja, joka on saanut sinut nauramaan?
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajat.

11. Minkä kirjan aiot lukea seuraavaksi? 
Kun saan loppuun kesken olevan Sarah Waters: Vieras kartanossa, niin aloitain 
Julie Kibler: Matkalla kotiin. 

Blogit, joille annan tunnustuksen 

Rakkaudesta kirjoihin 
Luettua
Lukutuulia 
Katrin lukuhaaste 2013
Lukuisa
Luetut,lukemattomat 
Nenä kirjassa 
Aamuvirkku yksisarvinen
Ajatuksia kirjamaasta 
Kirjojen keskellä 
Sinisen linnan kirjasto

Kysymykseni:

1. Mitä luet juuri nyt?
2. Onko sinulla useampi kirja kerrallaan kesken, vai luetko yhden kerrallaan?
3. Millä kielillä luet kirjoja?
4. Millä perusteella valitset kirjat, jotka luet?
5. Lukevatko muut perheessäsi sinun lisäksesi?
6. Missä luet mieluiten?
7. E-kirja vai perinteinen?
8. Kirja, johon et koskaan kyllästy?
9. Mikä lukemisessa on parasta?
10. Mikä on paras kirjamuistosi lapsuudesta?
11. Miten muut ihmiset suhtautuvat lukuharrastukseesi?

Kyllä lukeminen on mukavaa! :) 

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

J.K. Rowling: Paikka vapaana

Paikka vapaana sijoittuu Pagfordin pikkukaupunkiin. Se on täynnä erilaisia ihmisiä ja jännitteitä. Tarina alkaa kun valtuuston jäsen Barry Fairbrother kuolee äkillisesti. Sana traagisesta tapahtumasta leviää nopeasti ja alkaa kova ja säälimätön kilpailu vapautuneesta paikasta. Jokainen haluaa kehittää aluetta ja pönkittää omaa asemaansa kaupungissa.  Rikkaat ja köyhät, lapset ja vanhemmat, opettajat ja oppilaat nousevat toisiaan vastaan. Barry Fairbrotherin haamu paljastaa salaisuuksia asukkaista valtuuston nettisivulla. mikä tietysti kuumentaa tunteita. Perheiden nuorilla on omat ongelmansa ja kirjassa tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa loppuun asti.

Pidin aikoinaan Harry Pottereista erittäin paljon. Odotin uutta osaa aina kuin kuuta nousevaa. Halusin kovasti pitää tästä kirjasta ja onneksi ei tarvinnut pettyä. Kyllä Rowling osaa kirjoittaa muutakin kuin fantasiaa. Hänen tekstiään on miellyttävä lukea, vaikka aiheet ovat rankkoja. En oikein ymmärrä jupinoita tapahtumien raakuudesta. Ikävät asiat ja epäoikeudenmukaisuus kuuluvat elämään eivätkä Potteritkaaan mielestäni pelkkiä positiivisia asioita käsittele. En osaisi kuvitella Rowlingin kirjoittavan yltiöpositiivista tai yltiöromanttista kirjaa. Viihdyin tarinan maailmassa todella hyvin enkä olisi halunnut laskea sitä käsistäni. Sairastelu tosin hidasti lukemistani. Kannen idean ymmärrän, mutta en pidä sen värimaailmasta. Henkilöistä suosikkini on Krystal. Toivottavasti Rowling kirjoittaa vielä monta romaania lisää.

****½

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Kesällä 1913 George Sawle vierailee kotikartanossaan Two Acresissa ystävänsä, runoilijalupauksen Cecil Valancen kanssa. Cecil lumoaa Two Acresin väen charmillaan ja runoillaan. George ja Cecil ovat erityisen läheisessä suhteessa ja kaksinolo ei ole helppoa, kun Georgen pikkusisko Dapne hakeutuu heidän seuraansa. Cecil kirjoittaa runon Dapnen muistikirjaan ja runo tunnetaan vielä vuosikymmenten jälkeen. Runon taustaa tutkii Paul Bryant. Kenelle runo oli omistettu? Millainen suhde Cecillä oli ympäröiviin ihmisiin? Keskeistä kirjassa on Cecilin tarina sekä Sawlen ja Valancen sukujen yhteenkietoutuminen.

Luin tämän kirjan loppuun eilen ilalla. Tarkoitus oli saada kirja luettua viikonloppuna. Ajankäytöstä voi päätellä ettei tämä ollut minun kirjani, vaikka olisin kovasti halunnut pitää tästä. Englanti ja yläluokka loivat odotuksia, jotka eivät täyttyneet.

Kirjassa on 525 sivua. Kirjoittajan tyyli on verkkaista ja kuvailevaa, mikä ei olisi haitannut, jos juoni muuten olisi ollut mielenkiintoinen ja selkeä. Nyt varsinaista juonta ei ollut. Kirja on jaettu viiteen nimettyyn osaan, joista ensimmäinen eli Two Acres on ehdottomasti paras. Osissa siirrytään aina ajassa eteenpäin ja uusia henkilöitä ja sivuhenkilöitä putkahtelee. Henkilöitä kirjassa on paljon, minusta liiankin kanssa. Kenenkään kanssa ei ns. tullut läheiseksi, kun osan lopputtua oltiin taas ihan toisessa tilanteessa. Uuden osan alkaessa sai aina hetken koota ajatuksia, että kuka, mikä, missä ja niin edelleen.

Lukuhetkeni painottuvat iltaan ennen nukkumista. Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että lukemista ei malttaisi lopettaa, vaikka olisi kuinka väsynyt ja kello ihan liian paljon. Vieraan lapsen kohdalla ei ollut mitään ongelmaa lopettaa lukemista. Sain pikemminkin patistaa itseäni lukemaan, ja jos en olisi päättänyt, että luen sen loppuun, se olisi saattanut jäädä kesken. Olin kirjassa reippaasti yli puolessa välissä, kun tajusin, ettei tämä tästä kummemmaksi muutu. Tiivistys olisi saattanut parantaa lukukokemusta, mutta nyt pitkästyin useammin kuin kerran ja odotin kirjan saamista loppuun.

Kirjassa on kuitenkin kaunis kansi, ja kiinnostava aikakausi, joten haluan antaa Alan Hollinghurstille mahdollisuuden, jos hänen kirjojaan suomennetaan jatkossa lisää. Tosin sillä varauksella, että jos tarjolla on paljon muuta kiinnostavaa luettavaa en tartu hänen tuotantoonsa ensimmäisenä.

**

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Markus Zusak: Kirjavaras

Ilokseni voin sanoa, että lukuintoni on jälleen palannut! En osaa sanoa, mikä sen palautti useamman kuukauden tauon jälkeen. Nyt olen innokkaasti seurannut taas blogejakin ja saanut taas lukuvinkkejä. (Ihan kuin luettavaa ei muutenkin olisi tarpeeksi.) Vuonna 2013 tavoitteeni on lukea enemmän kirjoja kuin viime vuonna. Aion pisteyttää lukemani kirjat sekä lukea ainakin muutaman kirjan omasta hyllystä. Pyrin lukemaan myös uutuuksia vanhojen lisäksi. Minulla on paljon vanhoja lukemattomia. Vanhoissa on se hyvä puoli, että ne saa helpommin kirjastosta käsiinsä ja laina-aika on pidempi.

Mutta nyt kirjaan, joka palautti lukuintoni. Minulla oli Kirjavaras lainassa jo viime heinäkuussa, mutta se jäi silloin muiden kirjojen jalkoihin. Kirja kertoo Liesel Memingerin tarinan Natsi-Saksassa Toisen maailman sodan aikaan. Kirjan alussa Liesel on 9-vuotias ja hän saa kasvattivanhemmat Hans ja Rosa Hubermannin. Lieselin paras ystävä on Rudy, jonka kanssa hän varastaa asioita. Kirjat ovat tottakai merkittävässä osassa, kun Papa opettaa Lieselin lukemaan kellarissa. Sodan syttyessä Liesel lukee pommisuojassa rauhoittaakseen naapurustoa. Luettavansa hän varastaa enimmäkseen pormestarin rouvalta. Heidän kellarinsa suojassa piilottelee myös juutalaismies Max, joka on myös tytölle hyvin tärkeä. Tarina on surullinen, mutta ei kai sodasta voi eikä mielestäni pidäkään kirjoittaa iloista kirjaa.

Aluksi en tajunnut, että kuka tai mikä kertoja on, mutta se sopii sodan keskellä elävään maailmaan. Kuolemalla on kova kiire poimia ihmisiä mukaansa. Kirjan kappaleet on otsikoitu, mikä on mukavaa vaihtelua pelkkien numeroiden sijaan. Minulle tulee otsikoista mieleen lasten- ja nuorten kirjat, en tiedä miksi näin on, vaikka Kirjavaras on ehdottomasti aikuisten kirja. Minua eivät häirinneet tummennetut tarkennukset tai selitykset, muta se häiritsi, kun jo hyvin varhaisessa vaiheessa sanottiin suoraan, että tämä ja tämä henkilö tulee kuolemaan. Miksi näin? Mielestäni tietynlainen jännite kärsi, ja olisin saattanut olla lopussa isomman tunnekuohun vallassa, jos tätä ei olisi kerrottu. Kirjan henkilöt ovat persoonallisia ja todellisen tuntuisia. Heillä kaikilla on paikkansa näkökulmien laajentamisessa. Eniten pidin Lieselin kasvattivanhemmista, Hansista ja Rosasta sekä Rudysta. Hans on hyväsydäminen ihminen niin kuin Rosakin, vaikka hän on ankara ja karski suustaan. Rudyn ja Lieselin suhde on söpö, vaikka eihän tunteita toista kohtaan voi myöntää. Rudy yrittää sitkeästi saada pusua. Rakkaudennupun olisi suonut puhkeavan täyteen loistoonsa. Kansi on ihan ok, mutta ei erityisen hieno.

Kirjavaras ei varmasti ole tämän vuoden paras, mutta tarpeeksi hyvä muistuttamaan, että lukeminen on hieno harrastus. Se herätti taas ilon lukea.

***