sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

J.K. Rowling: Paikka vapaana

Paikka vapaana sijoittuu Pagfordin pikkukaupunkiin. Se on täynnä erilaisia ihmisiä ja jännitteitä. Tarina alkaa kun valtuuston jäsen Barry Fairbrother kuolee äkillisesti. Sana traagisesta tapahtumasta leviää nopeasti ja alkaa kova ja säälimätön kilpailu vapautuneesta paikasta. Jokainen haluaa kehittää aluetta ja pönkittää omaa asemaansa kaupungissa.  Rikkaat ja köyhät, lapset ja vanhemmat, opettajat ja oppilaat nousevat toisiaan vastaan. Barry Fairbrotherin haamu paljastaa salaisuuksia asukkaista valtuuston nettisivulla. mikä tietysti kuumentaa tunteita. Perheiden nuorilla on omat ongelmansa ja kirjassa tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa loppuun asti.

Pidin aikoinaan Harry Pottereista erittäin paljon. Odotin uutta osaa aina kuin kuuta nousevaa. Halusin kovasti pitää tästä kirjasta ja onneksi ei tarvinnut pettyä. Kyllä Rowling osaa kirjoittaa muutakin kuin fantasiaa. Hänen tekstiään on miellyttävä lukea, vaikka aiheet ovat rankkoja. En oikein ymmärrä jupinoita tapahtumien raakuudesta. Ikävät asiat ja epäoikeudenmukaisuus kuuluvat elämään eivätkä Potteritkaaan mielestäni pelkkiä positiivisia asioita käsittele. En osaisi kuvitella Rowlingin kirjoittavan yltiöpositiivista tai yltiöromanttista kirjaa. Viihdyin tarinan maailmassa todella hyvin enkä olisi halunnut laskea sitä käsistäni. Sairastelu tosin hidasti lukemistani. Kannen idean ymmärrän, mutta en pidä sen värimaailmasta. Henkilöistä suosikkini on Krystal. Toivottavasti Rowling kirjoittaa vielä monta romaania lisää.

****½

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Kesällä 1913 George Sawle vierailee kotikartanossaan Two Acresissa ystävänsä, runoilijalupauksen Cecil Valancen kanssa. Cecil lumoaa Two Acresin väen charmillaan ja runoillaan. George ja Cecil ovat erityisen läheisessä suhteessa ja kaksinolo ei ole helppoa, kun Georgen pikkusisko Dapne hakeutuu heidän seuraansa. Cecil kirjoittaa runon Dapnen muistikirjaan ja runo tunnetaan vielä vuosikymmenten jälkeen. Runon taustaa tutkii Paul Bryant. Kenelle runo oli omistettu? Millainen suhde Cecillä oli ympäröiviin ihmisiin? Keskeistä kirjassa on Cecilin tarina sekä Sawlen ja Valancen sukujen yhteenkietoutuminen.

Luin tämän kirjan loppuun eilen ilalla. Tarkoitus oli saada kirja luettua viikonloppuna. Ajankäytöstä voi päätellä ettei tämä ollut minun kirjani, vaikka olisin kovasti halunnut pitää tästä. Englanti ja yläluokka loivat odotuksia, jotka eivät täyttyneet.

Kirjassa on 525 sivua. Kirjoittajan tyyli on verkkaista ja kuvailevaa, mikä ei olisi haitannut, jos juoni muuten olisi ollut mielenkiintoinen ja selkeä. Nyt varsinaista juonta ei ollut. Kirja on jaettu viiteen nimettyyn osaan, joista ensimmäinen eli Two Acres on ehdottomasti paras. Osissa siirrytään aina ajassa eteenpäin ja uusia henkilöitä ja sivuhenkilöitä putkahtelee. Henkilöitä kirjassa on paljon, minusta liiankin kanssa. Kenenkään kanssa ei ns. tullut läheiseksi, kun osan lopputtua oltiin taas ihan toisessa tilanteessa. Uuden osan alkaessa sai aina hetken koota ajatuksia, että kuka, mikä, missä ja niin edelleen.

Lukuhetkeni painottuvat iltaan ennen nukkumista. Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että lukemista ei malttaisi lopettaa, vaikka olisi kuinka väsynyt ja kello ihan liian paljon. Vieraan lapsen kohdalla ei ollut mitään ongelmaa lopettaa lukemista. Sain pikemminkin patistaa itseäni lukemaan, ja jos en olisi päättänyt, että luen sen loppuun, se olisi saattanut jäädä kesken. Olin kirjassa reippaasti yli puolessa välissä, kun tajusin, ettei tämä tästä kummemmaksi muutu. Tiivistys olisi saattanut parantaa lukukokemusta, mutta nyt pitkästyin useammin kuin kerran ja odotin kirjan saamista loppuun.

Kirjassa on kuitenkin kaunis kansi, ja kiinnostava aikakausi, joten haluan antaa Alan Hollinghurstille mahdollisuuden, jos hänen kirjojaan suomennetaan jatkossa lisää. Tosin sillä varauksella, että jos tarjolla on paljon muuta kiinnostavaa luettavaa en tartu hänen tuotantoonsa ensimmäisenä.

**

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Markus Zusak: Kirjavaras

Ilokseni voin sanoa, että lukuintoni on jälleen palannut! En osaa sanoa, mikä sen palautti useamman kuukauden tauon jälkeen. Nyt olen innokkaasti seurannut taas blogejakin ja saanut taas lukuvinkkejä. (Ihan kuin luettavaa ei muutenkin olisi tarpeeksi.) Vuonna 2013 tavoitteeni on lukea enemmän kirjoja kuin viime vuonna. Aion pisteyttää lukemani kirjat sekä lukea ainakin muutaman kirjan omasta hyllystä. Pyrin lukemaan myös uutuuksia vanhojen lisäksi. Minulla on paljon vanhoja lukemattomia. Vanhoissa on se hyvä puoli, että ne saa helpommin kirjastosta käsiinsä ja laina-aika on pidempi.

Mutta nyt kirjaan, joka palautti lukuintoni. Minulla oli Kirjavaras lainassa jo viime heinäkuussa, mutta se jäi silloin muiden kirjojen jalkoihin. Kirja kertoo Liesel Memingerin tarinan Natsi-Saksassa Toisen maailman sodan aikaan. Kirjan alussa Liesel on 9-vuotias ja hän saa kasvattivanhemmat Hans ja Rosa Hubermannin. Lieselin paras ystävä on Rudy, jonka kanssa hän varastaa asioita. Kirjat ovat tottakai merkittävässä osassa, kun Papa opettaa Lieselin lukemaan kellarissa. Sodan syttyessä Liesel lukee pommisuojassa rauhoittaakseen naapurustoa. Luettavansa hän varastaa enimmäkseen pormestarin rouvalta. Heidän kellarinsa suojassa piilottelee myös juutalaismies Max, joka on myös tytölle hyvin tärkeä. Tarina on surullinen, mutta ei kai sodasta voi eikä mielestäni pidäkään kirjoittaa iloista kirjaa.

Aluksi en tajunnut, että kuka tai mikä kertoja on, mutta se sopii sodan keskellä elävään maailmaan. Kuolemalla on kova kiire poimia ihmisiä mukaansa. Kirjan kappaleet on otsikoitu, mikä on mukavaa vaihtelua pelkkien numeroiden sijaan. Minulle tulee otsikoista mieleen lasten- ja nuorten kirjat, en tiedä miksi näin on, vaikka Kirjavaras on ehdottomasti aikuisten kirja. Minua eivät häirinneet tummennetut tarkennukset tai selitykset, muta se häiritsi, kun jo hyvin varhaisessa vaiheessa sanottiin suoraan, että tämä ja tämä henkilö tulee kuolemaan. Miksi näin? Mielestäni tietynlainen jännite kärsi, ja olisin saattanut olla lopussa isomman tunnekuohun vallassa, jos tätä ei olisi kerrottu. Kirjan henkilöt ovat persoonallisia ja todellisen tuntuisia. Heillä kaikilla on paikkansa näkökulmien laajentamisessa. Eniten pidin Lieselin kasvattivanhemmista, Hansista ja Rosasta sekä Rudysta. Hans on hyväsydäminen ihminen niin kuin Rosakin, vaikka hän on ankara ja karski suustaan. Rudyn ja Lieselin suhde on söpö, vaikka eihän tunteita toista kohtaan voi myöntää. Rudy yrittää sitkeästi saada pusua. Rakkaudennupun olisi suonut puhkeavan täyteen loistoonsa. Kansi on ihan ok, mutta ei erityisen hieno.

Kirjavaras ei varmasti ole tämän vuoden paras, mutta tarpeeksi hyvä muistuttamaan, että lukeminen on hieno harrastus. Se herätti taas ilon lukea.

***